"Äiti, sydämmesi hyvyydessä unhotat, ketä me olemme. Se tulija kiertää meitä, kiroo ja kivittää meitä."
"Saammehan nähdä!" Mutta äiti ei voinut vastata, sillä hän tiesi varsin hyvin, mitä kansa tavallisesti teki hänen kaltaisillensa.
Siinä paikassa, johon onnettomat olivat saapuneet, oli tie tuskin parempi potkua. Jos mies astui sitä myöten, täytyi hänen kulkea ihan heidän vieritsensä. Tietä myöten mies kuitenkin tuli. Hänen päästyään kyllin lähelle, että voi kuulla, huusi äiti säädetyllä tavalla: "saastainen, saastainen!" Hänen kummastuksekseen mies kuitenkin astui edelleen ihan kohti heitä.
"Mitä te tahdotte?" hän kysyi ja pysähtyi muutaman askelen päähän.
"Näethän, ketä me olemme. Pidä varasi!" vastasi äiti arvokkaasti.
"Vaimo, minä olen sen edelläkävijä, joka yhdellä sanallaan parantaa sellaisia kuin te olette. Minä en pelkää teitä."
"Natsarealaisenko?"
"Messiaan", mies vastasi.
"Onko totta, että hän tänään tulee kaupunkiin?"
"Hän on nyt Betfagessa."