Ben-Hur ei poistunut vierashuoneesta yhtä huolettoman vilkkaasti, kuin oli siihen tullut. Askelet olivat hitaat ja pää miettivästi alas painuneena. Hän oli tehnyt uuden havainnon, että ihmisellä, jolta on selkäranka poikki, voi kuitenkin olla terve järki, ja hän ajatteli sitä.
Tuo salaperäinen Idernees-palatsin tapaus oli nyt yht'äkkiä aivan selvillä.
"Herra olkoon kiitetty", hän itsekseen sanoi, "ett'ei se kaunis petollinen sireeni saanut minua pahemmin pauloihinsa. Nyt minä käsitän, ett'en minä häntä rakastanut."
Kun hän vähän ehti tointua kiihtyneestä mielialastaan, niin askeletkin muuttuivat keveämmiksi. Päästyään siihen paikkaan, josta portaat vievät pengermältä alas pihaan ja toiset ylös katolle, hän kääntyi ylös päin ja pysähtyi ylimmälle portaalle.
"Voiko olla mahdollista", hän ajatteli, "että Baltasar olisi osallinen tuon tytön kavalluksessa? Ei, ei! Teeskenteleminen on harvoin tapana niin kunnian-arvoisella ijällä. Baltasar on kunnon mies."
Siihen johtopäätökseensä tyytyväisenä hän astui edelleen katolle. Kuu kumotti täydessä loistossaan taivaalla, mutta sen hopeahohtoa hiukan himmensi punertava kajastus, jota levisi kaduilla ja toreilla palavista nuotiotulista. Etäältä kuului Israelin lasten sointuva veisuu. Ben-Hur kuunteli. Tuntui kuin laulussa olisi ollut tällaiset sanat: "Näin, sinä Judan poika, me julistamme uskollisuuttamme Herraa Jumalaamme kohtaan ja rakkauttamme synnyinmaahan, jonka hän on meille lahjoittanut. Oi jospa Gideon, David tai joku Makkabi astuisi esiin! Me olemme valmiit."
Hänen sielunsa silmään näkyi natsarealaisen naisellinen kuva ja pysyi näkyvissä hänen astuessaan kattoa myöten suoja-aidan luo. Uudestaan kiusasi häntä kysymys: "kuka hän on?"
Hän katsahti aidan ylitse alas kadulle ja astui sitte kesähuoneesen päin. "Koettakoot he mitä hyvänsä", hän itsekseen sanoi, "minä en anna anteeksi roomalaiselle enkä koskaan jaa omaisuuttani hänen kanssansa enkä myöskään hänen tähtensä pakene synnyinkaupungistani. Ennemmin minä kutsun galilealaiset avuksi ja ryhdyn taisteluun; urhollisuudella saamme heimot puolellemme. Se, joka antoi meille miehen sellaisen kuin Mooses, hän antaa myöskin johtajan, joll'ei minulla ole menestystä siinä toimessa. Joll'ei natsarealainen ole siihen valittu, niin tottapa se sitte on joku muu niistä monista, jotka ovat valmiit kuolemaan vapauden edestä."
Kesähuone oli sisältä ainoastaan heikosti valaistu. Sinne katsahtaessaan hän näki Simonideen nojatuolin siirrettynä sellaiseen paikkaan, josta paraiten voi nähdä toripaikan ympäristöä.
"Kelpo vanhus on jo palannut", hän ajatteli. "Joll'ei hän ole nukuksissa, niin puhelen hetkisen hänen kanssansa."