Ben-Hur ei ollut milläänkään tuosta raa'asta kohtelusta, vaan yhtyi vähän matkan päässä jälleen seuraan. Bezetan kunnaan ja Antonia-linnan välitse he saapuivat Betesdan lammikon ohi Lammasportille. Kaikkialla olivat ihmiset liikkeellä juhlaa viettämässä. Nyt pääsiäisyönä oli portti avoinna ja ilman vartiota. Kaksi tietä läksi siitä, toinen pohjoista kohti ja toinen Betaniaan. Vaeltajat kääntyivät laaksoon, jota pitkin Kidronin oja juoksee, ja astuivat siltaa myöten sen poikki. Ihmisjoukon askelet sekä keihästen ja sauvain sysäykset kumisivat jylhästi sillan holveissa. Vielä vähä matkaa astuttiin edelleen ja käännyttiin sitte vasemmalle öljypuistoa kohti, jonka kiviaita näkyi tiellekin. Ben-Hur tiesi, ett'ei siellä ollut muuta tavattavaa kuin joitakuita vanhoja, myhkyräisiä öljypuita, ruohoa ja kallioon hakattu säiliö, johon puserrettu öljy valui. Hänen ihmetellessään, mitä niin suurella ihmisjoukolla oli sellaiseen aikaan tekemistä niin syrjäisessä paikassa, kaikki äkisti pysähtyivät. Kuului kiihtyneitä ääniä, iskuja ja rynnistystä. Ainoastaan sotamiehet pysyivät järjestyksessään.
Ben-Hur silmänräpäyksessä juoksi edelle, saapui portittomalle muurinaukolle ja pysähtyi odottamaan, mitä oli tuleva.
Puistossa porttiaukon vastapäätä seisoi valkopukuinen mies paljain päin, hoikka vartalo vähän kumarruksissa eteen päin, kädet ristissä ryntäillä, tukka pitkä ja kasvot surulliset; nöyryyden ja kärsivällisen odotuksen ilmeinen kuva.
Se oli natsarealainen!
Lähellä, ihan portin vieressä olivat hänen opetuslapsensa; he kiihtyneessä mielentilassaan olivat mestarin ylevän rauhallisuuden täydellinen vastakohta. Tämän rauhallisen olennon vastapäätä seisoi ällistelevä ja arka ihmisjoukko valmiina heti lähtemään pakoon, kun hän olisi vain hiukankaan osoittanut vihastusta. Ben-Hur katseli pikimmiten heitä, kunnes katse pysähtyi Judaasen: hän ymmärsi nyt, mitä tällä hyökkäyksellä näin öiseen aikaan tarkoitettiin. Tuossa seisoi kavaltaja, tässä kavallettu! Tuo aseväki aikoi ottaa hänet vangiksi.
Ei kukaan ihmisolento voi varmaan sanoa, mitä hän on tekevä, kun toimeen ryhtymisen hetki tulee. Tapaus, jota varten Ben-Hur oli vuosikausia valmistautunut, oli nyt tullut; mies, jonka puolustamisen hän oli asettanut elintehtäväkseen, oli kuoleman vaarassa, ja kuitenkin hän seisoi siinä toimettomana. Sellaisia vastakohtia on ihmisluonteessa! Totta puhuaksemme se ylevä levollisuus, jolla salaperäinen natsarealainen otti vastaan vihollisensa, pidätti häntäkin. Hän ajatteli: "ehkäpä hänen niin usein nähty ihmeellinen voimansa on hänellä nytkin riittävänä apuna. Hän on aina saarnannut rauhaa, rakkautta ja anteeksi antamista, ja arvattavasti nytkin toimii opetuksensa mukaan. Hän, joka on elämän ja kuoleman herra, luultavasti käyttää voimaansa puolustuksekseen, mutta millä tavalla? Riittäisihän hänelle yksi sana, yksi viittaus tai yksi ajatus."
Ben-Hur arvosteli yhä vielä natsarealaista inhimillisen mitan mukaan.
Yht'äkkiä kuului Jesus levollisella äänellä kysyvän:
"Ketä te etsitte?"
"Jesusta natsarealaista."