Ben-Hur ihmeissään katsoa tuijotti puhujaan. "Ristikö?" oli kaikki, mitä hän sai sanotuksi.
"He ottivat hänet kiinni viime yönä ja istuivat tuomitsemaan. Tänä aamuna aikaisin he veivät hänet Pilatuksen eteen. Hän kahdesti lähetti heidät pois ja julisti hänet viattomaksi, vaan viimein hän pesi kätensä ja sanoi: 'Minä olen viaton tämän vanhurskaan miehen vereen.' Mutta he vastasivat…"
"Kutka vastasivat?"
"Papit ja kansa: 'Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle!'"
"Pyhä isä Abraham!" lausui Ben-Hur hyvin liikutettuna. "Johan roomalainenkin on armeliaampi israelilaista kohtaan kuin hänen omat maanmiehensä! Jos hän tosiaankin on Jumalan poika, mikä voisi sitte pestä pois sen verenvian, jonka he täten ovat vetäneet lastensa päälle? Se ei saa tapahtua, nyt on aika taistella!"
Hänen kasvonsa kajastivat päättäväisyyttä, kun hän kätten paukutuksella kutsui palvelijaa.
"Hevoset, ja pian!" hän sanoi arabialaiselle palvelijalle, joka heti juoksi sisään. "Amrah antakoon minulle toisen puvun. Anna minulle miekkani. Nyt on aika kuolla Israelin puolesta, ystävät! Odottakaa ulkona, minä tulen heti."
Hän söi leipäpalan, joi vähän viiniä ja oli tuota pikaa jo matkalla.
"Mihinkä ensiksi lähdemme?" kysyi toinen päällikkö.
"Kokoomaan legioneja."