"Minä", näytti olento vastaavan juuri hänelle erittäin. Ja hänen sydämmensä täyttyi rauhallisesta tunteesta, jollaista hänellä ei ollut koskaan ennen ollut, rauhan tunteesta, joka lopetti kaikki epäilykset ja horjumiset ja tuli uskon, rakkauden ja selvän ymmärryksen aluksi.
Silloin kumeat vasaran iskut herättivät hänet tajuunsa. Hän katsahti ylös ja huomasi muutamain sotamiesten ja käsityöläisten valmistelevan ristiä. Kuopat, joihin ne aiottiin pystyttää, olivat jo kaivetut maahan.
"Kiirehdi niitä!" sanoi ylimmäinen pappi sadanpäämiehelle. "Tuomittujen pitää olla kuolleina ja haudattuina ennen auringon laskua, ett'ei maa tulisi saastutetuksi. Laki käskee niin."
Muuan jalomielinen sotamies meni natsarealaisen luo ja tarjosi hänelle juotavaa, mutta hän ei huolinut. Toinen tuli sitte, otti kirjoituslaudan hänen kaulastaan ja kiinnitti sen ristin yläpäähän. Valmistukset olivat lopussa.
"Ristit ovat valmiit", sanoi sadanpäämies ylimmäiselle papille, joka viittasi kädellään ja vastasi:
"Jumalan pilkkaaja otetaan ensiksi. Pitäisihän jumalan pojalla olla voimaa pelastaa itsensä. Saadaan nähdä, mitä siitä tulee."
Kolkko hiljaisuus sitte vallitsi. Hirvein kohta tästä kauhistavasta toimituksesta oli jälellä: kiinni naulitseminen ristiin. Sinä silmänräpäyksenä, kun sotamiehet sitä varten kävivät käsiksi natsarealaiseen, värisytti kaikkia katsojia syvimpiin ytimiin asti. Julmimmatkin heistä tunsivat vavistusta. Moni sittemmin väitti ilman silloin äkisti muuttuneen jääkylmäksi ja vaikuttaneen tuon tunteen.
"Miten hirmuisen hiljaista!" kuiskasi Ester, laskien käsivartensa isänsä kaulaan. Muistaen tuskia, joita itse oli saanut kärsiä, vanhus veti tytön kasvot syliinsä. Vaikka ukko oli lujatahtoinen, vapisi hänenkin ruumiinsa kokonaan.
"Älä katso sinne, Ester, peitä silmäsi! Minusta tuntuu, kuin kaikkien, jotka tätä näkevät, sekä syyllisten että syyttömäin, pitäisi olla tästä hetkestä alkaen kirotut."
Baltasar vaipui polvilleen.