Hän seurasi heitä tahtomattansa, Ester astui hänen sivullaan.
Kuten muinoin Baltasar ja hänen viisaat kumppaninsa aavikolla, Ben-Hur nyt antoi itsensä korkeamman voiman ohjattavaksi.
X LUKU.
Loppu.
Kun Baltasar, Simonides, Ben-Hur, Ester ja molemmat galilealaiset saapuivat Golgatalle, ryhtyi Ben-Hur toimittamaan heille tilaa. Mitenkä hän oli kyennyt raivaamaan tietä ihmistungoksen läpi, sitä hän ei lainkaan tiennyt, ei myöskään mitä suuntaa he olivat kulkeneet, eikä miten pitkä aika heiltä oli kulunut. Siinä tilassaan hän yhtä vähän kuin lapsi voi millään tavalla estää hirmuista rikosta, jonka hän oli näkevä. Jumalan aikomukset ovat meille aina selittämättömät, mutta yhtä selittämättömät ovat keinotkin, joilla hän osaa päästä tarkoitustensa perille ja tehdä ne selviksi meidän uskollemme.
Ben-Hur ja muut, jotka olivat hänen seurassaan, pysähtyivät. Huumaus, jota vastaan hän tähän asti oli taistellut, haihtui nyt kerrassaan, niin että hän saattoi ihan selvästi käsittää kaikki. Golgatan kunnas oli muodoltaan kuin pääkallo, kuiva, pölyinen ja ilman mitään vihreätä, paitsi joitakuita kituvia isopinkorsia. Kunnaan korkeimmalle kohdalle valittua ristiinnaulitsemis-paikkaa ympäröitsi elävä ihmismuuri, jota satakunta roomalaista sotamiestä pidätti tunkeutumasta liian lähelle. Ben-Hur oli päässyt katsojain ensimmäiseen riviin ja katseli siitä luodetta kohti. Katsoipa hän mihin hyvänsä, niin ei missään näkynyt tyhjää paikkaa, ei yhtään kiveä eikä vihreätä pilkkua, vaan ainoastaan ihmiskasvoja tuhansittain. Tuhannen tuhansia sydämmiä sykki välinpitämättöminä noiden pahantekijäin kohtalosta, mutta kiihkeästi odotellen, mitä oli tapahtuva natsarealaiselle; ne sykkivät joko vihasta, pelosta tai uteliaisuudesta, vaan hän rakasti heitä kaikkia ja meni kuolemaan heidän edestänsä.
Kunnaalla, niin korkealla, että näkyi kauas ylt'ympäri, seisoi ylimmäinen pappi ylpeänä komeassa puvussaan. Vielä korkeammalla, ihan ylimmällä huipulla, seisoi kaikkein nähtävänä natsarealainen kumarruksissa, kärsivänä ja ääneti. Eräs sotamies oli pilkallaan pannut ruo'on hänen käteensä valtikaksi. Melua, naurua ja kirouksia kajahteli hänen ympärillään milloin muutamasta suusta, milloin sadoista yht'aikaa. Ihminen, paljas ihminen tuon intohimojen myrskyn keskellä olisi unhottanut viimeisenkin jäännöksen rakkaudestaan ihmissukuansa kohtaan.
Kaikkein silmät tähystelivät natsarealaista. Ben-Hurissa tapahtui sisällinen muutos joko säälistä tai muista syistä. Hänet valtasi omituinen tunne, joka antoi hänelle voimaa kärsiä sekä hengellisiä että ruumiillisia tuskia, joka saattoi hänet katsomaan kuolemaa toivottavaksi, se kun oli vain siirtyminen parempaan elämään, ehkäpä sielunelämään, jota Baltasar oli niin kaunopuheisesti kuvannut. Hän alkoi käsittää ja ymmärtää, että natsarealaisen tulon tarkoitus oli saattaa niitä, jotka häntä rakastavat, maallisen elämän rajain ylitse siihen valtakuntaan, joka on valmistettu hänelle ja hänen kansallensa. Ja hän oli sisällänsä kuulevinaan kaiun eräästä natsarealaisen lauseesta, jonka hän oli kerran kuullut, mutta ymmärtämättä:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä!"
Ne sanat kaikuivat moneen kertaan hänen sydämmessään, saivat selvän muodon, kuten esineet aamun valetessa, ja niihin tuli syvällinen merkitys. Ja kuten on tapana lausua kysymys moneen kertaan, jotta sen tarkoitus käsitettäisiin ja se saataisiin painumaan syvälle mieleen, niin hänkin kysyi, silmät yhä kiintyneinä olentoon, joka kunnaalla oli uupumaisillaan orjantappura-kruunun alla: "Kuka on ylösnousemus ja elämä?"