Vieras astui sisään. Ester nousi puhuttelemaan häntä, mutta katsahdettuaan tulijan kasvoihin pysähtyi ja peräytyi askelen, ja veri vaihteli hänen kasvoissaan. Sitte hän sanoi:
"Minä tunsin sinut kerran, hyvä vaimo. Sinä olet…"
"Minä olin Iras, Baltasarin tytär."
Ester hillitsi ihmetyksensä ja käski palvelijaa tuomaan istuinta.
"Ei", vastasi Iras kylmäkiskoisesti, "minä aion heti jälleen poistua."
He katsoivat toinen toiseensa. Me jo tiedämme, että Ester oli kaunis vaimo, onnellinen äiti ja osaansa ylen tyytyväinen puoliso. Onni sitä vastoin ei ollut niin suosiollisesti kohdellut hänen muinaista kilpasiskoansa. Tosin Iraan pitkä vartalo ei ollut kadottanut kaikkea viehätystänsä, mutta koko hänen muodostaan kajasti paheissa vietetty elämä. Kasvot olivat vastenmieliset, suuret silmät himmeät ja epäselvät, posket värittömät, huulet yhteen puserretut ja irstaat; kaikki osoitti, että vallattomuus vei häntä liian aikaiseen hautaan. Pukukin oli huonosti valittu ja likainen. Maantien tomu peitti hänen sandaalejansa.
"Ovatko nuo sinun lapsesi?" kysyi Iras, keskeyttääkseen kiusallista äänettömyyttä.
Ester katsahti äidin ylevyydellä niihin ja vastasi hymyillen:
"Ovat. Tahdotko puhella niiden kanssa?"
"Minä vain pelottaisin niitä", Iras vastasi. Sitte hän lähestyi Esteriä, ja kun Ester vasten tahtoansakin peräytyi, niin hän sanoi: "Älä pelkää. Minä tuon sanoman sinun puolisollesi. Sano hänelle, että hänen vihollisensa on kuollut, että minä itse olen surmannut hänet kostoksi kurjuudesta, jota hän on tuottanut minulle."