"Vihollisensako?"
"Niin, Messala! Sano miehellesi vielä, että minäkin olen saanut kovaa rangaistusta kärsiä siitä pahasta, jota tahdoin tehdä hänelle, niin kovaa, että hänen täytyy sääliä minua."
Kyyneliä tunkeutui Esterin silmiin. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta Iras ehti ennen häntä.
"Ei", hän sanoi, "minä en tahdo nähdä mitään kyyneliä enkä huoli säälistä. Sano hänelle vielä, että minä olen tullut tajuamaan, että roomalainen on sama kuin peto. Jää hyvästi!"
Iras kääntyi menemään, mutta Ester kiiruhti pidättämään häntä.
"Odotahan toki miestäni. Ei hänellä ole mitään vastenmielisyyttä sinua kohtaan, hän on päin vastoin etsinyt sinua kaikkialta ja tahtoo tulla ystäväksesi. Minäkin koetan oppia rakastamaan sinua. Me olemme kristityt."
Iras ei taipunut.
"Ei", hän vastasi, "minä olen, mikä olen, vapaasta tahdosta. Kohta on kaikki lopussa."
"Mutta" — Ester vitkasteli — "eikö sinulla ole mitään toivetta? Enkö minä voi mitään tehdä hyväksesi?"
Kylmyys egyptiläistytön kasvoista suli. Niillä ikään kuin hymy hiukan värähti. Hän katsahti lapsiin lattialla.