Judah katsahti ylös ja näki … Messalan!
"Mitä, tuoko on murhamies, tuo?" sanoi pitkä mies, jolla oli yllä komeat varukset; "vielähän tuo on lapsi."
"Totta jumaliste", vastasi Messala tavallisella nenä-äänellään, "miten viisaasti puhuttu! Mitähän Seneca sanoisi siitä lauseesta, että ihmisen täytyy olla vanha, ennen kuin voi vihata ja surmata? Tuossa hän on, ja tuossa hänen äitinsä ja sisarensa. Siinä onkin koko perhe."
Rakkaudesta omaisiinsa Judah unhotti riitansa roomalaisnuorukaisen kanssa.
"Auta heitä, Messala, entisen ystävyytemme tähden, auta heitä! Minä,
Judah, pyydän sitä sinulta."
Messala ei ollut kuulevinaan.
"Minusta ei teillä ole enää mitään hyötyä", hän sanoi upseerille.
"Ulkona kadulla on enempi tekemistä. Pois rakkaus, eläköön sota!"
Niin sanoen hän poistui. Judah ymmärsi hänen tarkoituksensa ja huusi katkeralla mielellä taivasta kohti:
"Kun sinun kostosi aika tulee, oi Herra, valitse minut sen toimeenpanijaksi!"
Suurella vaivalla hän sai tunkeutuneeksi upseerin luo.