"Et yhtään mitään?" urkki kuningas itsepintaisesti.
"En yhtään mitään", vastasi Liisa.
"Tämä on kovin painavaa", sanoi kuningas kääntyen valamiehistön puoleen. Nämä olivat juuri kirjoittamaisillaan tämän tauluihinsa, kun valkoinen kani keskeytti: "Mitätöntä, teidän majesteettinne tarkoittaa tietysti", sanoi hän varsin kunnioittavalla äänellä, mutta rypisti otsaansa ja väänteli kasvojaan kuninkaalle puhuessaan.
"Mitätöntä, tarkoitin tietysti", sanoi kuningas nopeasti ja toisti itsekseen puoliääneen, "painavaa — mitätöntä — mitätöntä — painavaa —", ikään kuin olisi koettanut kumpi sana kuulosti paremmalta.
Muutamat valamiehistä kirjoittivat "painavaa", ja toiset "mitätöntä". Liisa seisoi niin lähellä, että saattoi lukea sen heidän tauluistaan, "mutta sehän on aivan samantekevää", hän arveli.
Samassa huusi kuningas, joka tähän asti hartaasti oli kirjoittanut muistikirjaansa: "Hiljaa!" Hän luki ääneen kirjastaan: "Toinen viidettä säännös: Kaikki peninkulmaa pitemmät henkilöt poistukoot oikeussalista."
Jokainen katseli Liisaan.
"Minä en ole peninkulman pituinen", sanoi Liisa.
"Sinä olet", väitti kuningas.
"Melkein kahden peninkulman pituinen", lisäsi siihen kuningatar.