"Sama se!", sanoi kuningas ja päästi helpotuksen huokauksen. "Kutsukaa
seuraava todistaja." Ja hän lisäsi puoliääneen kuningattarelle:
"Kultaseni, ensi ristikuulustelu täytyy sinun totta tosiaan toimittaa.
Minun päätäni alkaa siitä kivistää."
Liisa tarkasti valkoista kania tämän tavaillessa nimiä listasta. Hän oli varsin utelias näkemään, mitä seuraavalla todistajalla olisi sanomista — "sillä eivätpä he tähän asti ole monta todistusta saaneet", arveli hän. Voitko kuvailla hänen hämmästystään, kun valkoinen kani kimeällä pikku äänellään niin kovasti kuin jaksoi huusi nimen: Liisa!
Liisan todistus
"Tässä!" huudahti Liisa unohtaen aivan kiireissään, kuinka isoksi hän oli kasvanut muutaman minuutin kuluessa. Hän syöksähti pystyyn sellaista vauhtia, että kaasi hameenliepeillään kumoon valamiesten istuinpaikan. Siitä kaikki valamiehet suistuivat nurin niskoin yleisön päälle, ja siinä he nyt lojuivat sätkytellen ja muistuttivat suuresti kultakalakuppeloa, jonka Liisa viikko sitten vahingossa kaatoi.
"Oi, pyydän anteeksi!" hän huusi säikähtyneenä ja alkoi poimia heitä ylös niin nopeasti kuin saattoi. Hän muisti yhä kultakalojen onnettomuutta ja tunsi hämärästi, että ne täytyi mitä pikimmin koota ja pistää takaisin valamiesistuimille, muuten ne saattaisivat kuolla.
"Kuulustelu ei voi jatkua ennen kuin kaikki valamiehet ovat paikoillaan", sanoi kuningas kovin juhlallisella äänellä, — "kaikki", hän toisti pontevasti ja katseli tuikeasti Liisaan.
Liisa katsahti valamiehistöön ja huomasi, että hän kiireissään oli asettanut sisiliskon ylösalaisin. Pikku raukka huiskutti surullisesti häntäänsä eikä voinut liikuttaa itseään minnekään päin. Liisa nosti sen nopeasti ylös ja asetti sen oikeinpäin; "eipä silti, että se olisi niin tärkeätä", tuumi hän itsekseen, "luultavasti siitä on oikeudenkäynnille aivan yhtä vähän hyötyä oli se sitten näin tai noin päin."
Niin pian kuin valamiehet olivat vähän tointuneet kuperkeikan tuottamasta säikähdyksestä ja kun taulut ja kivikynät oli löydetty ja ojennettu heille takaisin, ryhtyivät he taas työhön. Kaikki muut kirjoittivat kovin uutterasti tauluihinsa koko tapauksen menon paitsi sisilisko, joka näytti aivan liian rasittuneelta voidakseen tehdä mitään. Se istui vain suu auki ja tuijotti salin kattoon.
"Mitä sinä tiedät tästä asiasta?" kysyi kuningas Liisalta.
"En mitään", sanoi Liisa.