Kaikkien mieli oli hilpeä ja iloinen ja monet vakuuttivat, että he eivät olleet koskaan nähneet onnellisemman näköistä paria ja toivoivat "sydämestään", että se onni kestäisi hautaan asti. — Niin, toiset iloitsivat, mutta äidin sydän oli murheellinen, sillä nyt olivat saaneet surmaniskun kaikki hänen suuruusunelmansa Emman suhteen. Nyt sai hän nähdä tyttärensä, ei ylistettynä laulajattarena konserttisalissa, vaan köyhän merimiehen morsiamena. — Äiti oli koettanut kaikin tavoin vastustaa tätä avioliittoa, mutta Emma tahtoi jo nyt tulla, "onnelliseksi vaimoksi sille miehelle, jota hän rakasti nuoruutensa ensilemmellä" — näin oli hänen tapansa sanoa äidin ja muidenkin koettaessa saada häntä päätöksestään luopumaan. Kun mikään ei auttanut, suostui äiti ja laittoi tyttärellensä komeat häät sekä lahjoitti heille vielä suuren parkkilaivan, jolla sitte häiden jälkeisenä päivänä onnellinen nuori pari lähti häämatkalle Saksaan ja Englantiin.
Häämatka kesti kolme kuukautta, mutta voi, heidän elämänsä yhteinen pursi oli jo tällä ajalla joutunut haaksirikkoon ja sitä haaksirikkoa kesti koko sen ajan, jonka he olivat naimisissa.
Olen kuullut sanottavan rakkaudesta, että jos se syntyy sokeana, niin sille tulee kasvaessa sata silmää. Tämä sananlasku toteutui täydellisesti kapteeni Erikssonissa. Hänen rakkautensa nuoreen Emma Dahliin oli sokea syntyessään, ja siksi hän ei huomannut niitä monia virheitä, joita tuossa hemmotellussa lapsessa oli.
Hän näki morsiamessaan vaan hellän, hyvän ja rakastettavan, sanalla sanoen enkelimäisen olennon, eikä uskonut, että hänestä saattoi tulla vaimona käskevä ja vaativa hallitsijatar, ja että hän, joka morsiamena oli hellä, saattoi jo ensi vuotena käyttäytyä kylmästi miestänsä kohtaan ja mikä oli kaikista kauheinta, halveksia häntä alhaisen syntyperänsä tähden.
Kun Emma — kuten ainakin seitsemäntoista vuotinen rouva — oli kykenemätön taloutta hoitamaan, ja teki usein kaikki päin mäntyyn, syyttäen palvelijaansa kaikista ja oli ärttyinen, ja kun miehensä sitte häntä hellävaroin muistutti siitä, vastasi Emma tavallisesti tähän tapaan: "Juuso, enkö omia tavaroitani ja rahojani saa pitää miten itse haluan, tai, jos tahdot parempaa järjestystä, niin hanki meille mielesi mukainen taloudenhoitajatar; minä en aina jouda keittiöön, kun minun tarvitsee soittaa ja kirjoittaa. Tiesithän sen jo silloin kun menimme naimisiin, että tahdon käyttää Jumalan antamia lahjojani."
Kirvelevin sydämin täytyi Juuson tyytyä "kohtaloonsa", kuten hän itse sitä nimitti.
Tämmöisten kohtauksien yhä uudistuessa tulivat he toisilleen aivan sietämättömiksi. Kapteeni oli koko kesät merillä kertaakaan kotona käymättä ja Emma taas vietti aikansa äitinsä huvilassa soitellen piaanoa ja kirjoitellen pieniä tunnelmakertomuksia. — Rikkaan nuoren tytön ja köyhän meripojan elämää koskeva kertomus oli jäänyt ainaiseksi kirjoittamatta, eikä sitä tarvinnutkaan, koska elämä oli tämän hänen ihannekuvansa hänessä itsessään tehnyt todellisuudeksi, vaikka vähän päinvastaisessa muodossa mitä hän oli ennen ajatellut.
* * * * *
Siirrymme nyt ajassa kymmenen vuotta eteenpäin.
Emman elämässä oli tämän ajan kuluessa tapahtunut paljon muutoksia. Hänen äitinsä oli kuollut jo kahdeksan vuotta sitten ja kohta hautajaisten jälkeen paloi hänen lapsuutensa koti kaikkine tavaroineen poroksi. Emmasta tuntui nyt elämä niin yksinäiseltä, ja sentähden hän menikin miehensä kanssa merille. Mutta kun he eivät voineet paljon toisiansa kärsiä tuli Emma jo vuoden perästä kotiin pieneen rannikkokaupunkiin. Täällä yksin ollessaan hän teki lempitöitänsä: soitti ja kirjoitteli pieniä kertomuksia, jotka kuitenkin kaikki jäivät painamatta, kun Emma kaiken muun lisäksi oli alkanut etsiä kurjalle elämälleen lohdutusta väärältä taholta. Hän oli ruvennut juomaan, ja silloin kun hän oli nauttinut, ei kukaan voinut olla mieliksi. Niinpä eräänä toukokuun iltana hän syytti palvelustyttöään vähäpätöisestä asiasta, lupasi lähettää hänet pois kesken kuukauden, eikä maksaa palkkaa "niin huolimattomalle ihmiselle."