Siinä kerrottiin hyvin rikkaasta nuoresta tytöstä, joka vastoin vanhempiensa tahtoa meni puolisoksi ensimmäiselle rakastetulleen, köyhälle merimiehelle, ja kun vanhemmat sitte hylkäsivät hänet ja ajoivat pois luotaan, meni hän miehensä kanssa merelle, jossa kylläkin sai kärsiä köyhyyttä ja kylmää y.m., mutta sittenkin he rakastivat toisiaan ja se korvasi kaikki.
Viimein kun heidän laivansa joutui haaksirikkoon, säälivät Vanhemmat tytärtään ja ostivat hänelle ja hänen miehellensä kaupungista pienen talon, jossa he sitte saivat elää ja yhä vaan jatkuvasti rakastaa toisiansa, kuten silloin ensimmäisenä hääpäivällään olivat rakastaneet.
Niin Emmakin päätti tehdä. Jos vaan hän rakastuisi köyhään mieheen, niin menisi hän naimisiin, vaikka äitikin kieltäisi. Hän hylkäisi kaikki muut ja olisi uskollinen rakastetulleen — hänelle yksin.
Tällaiset ajatukset täyttivät Emman mielen eräänä heinäkuun aamuna hänen ollessaan yksin puutarhassa. Koko luonto oli niin romantillinen, ja ihmekö siis jos Emmankin mieli…
Puutarhan portti avattiin varovasti ja sieltä astui pitkä, kaunis merimies sisään.
Nähtyään Emman nojaamassa puunrunkoa vasten jäi tulija hetkeksi katselemaan häntä, voimatta lausua sanaakaan. Viimein rohkaisi hän itsensä ja kysyi: "Onko tämä kapteeni Dahl-vainajan talo?" Sana "Dahl-Vainaja" sai kyyneleet Emman silmiin. Se tuntui niin kauhealta, kun hänen täytyi kuulla isäänsä kutsuttavan vainajaksi, vaikka tiesikin että hän oli kuollut, mutta kuitenkin…
"On", — sai hän sanotuksi kyyneliänsä seasta. — "Onko teillä ehkä jotakin asiaa äidilleni?" — "Kyllä olisi, tulin kertomaan kapteenin viimeisiä terveisiä rouvalle ja neidille. Minä olin siinä haaksirikossa, mutta pelastuin kahden muun miehen kanssa", vastasi nuorukainen kyynelsilmin.
Oi, Emma tunsi rakastavansa "sydämensä pohjasta" tuota miestä, vaikka hän olikin vaan köyhä ja oppimattoman näköinen suomalainen merimies. Hän käski mitä ystävällisimmin hänen tulla sisälle äitinsä luo. Ja he menivät…
* * * * *
Heinäkuun viidentenätoista päivänä vuosi senjälkeen, kun Emma Dahl ja "kapteenikokelas" Eriksson olivat ensi kerran nähneet toisensa, oli heidän häänsä. Siellä oli paljon ja arvokkaita vieraita läheltä ja kaukaa. Paljon oli myös tullut Emman entisiä koulutovereita ja myöskin muutamia opettajia.