On vierinyt neljä vuotta eteenpäin edellä kerrotuista tapahtumista ja nyt saapuessamme Emma Dahlin asuntoon, näemme hänen makaavan tautivuoteella, jossa hän levottomana heittelehtii sinne tänne ja hourailee: "Aksel, anna anteeksi, — olin niin paha, — tule luokseni — rukoile Jumalaa — Ei, älä rukoile —! Kiroa minua — sen olen ansainnut minä, joka tahdoin lopettaa sinun toivorikkaan elämäsi.
"Oi, miksi et tule, etkö nyt enää uskalla.
"Pelkäätkö saavasi myrkkyä? Älä pelkää, sitä en anna. Minä rakastan vaan yksin sinua." Sairaanhoitajatar koetti häntä tyynnyttää, Vaan Emma houraili edelleen:
"Pastorihan sinulle kirjoitti enkä minä. Tule, — tiedän että sinä tulet. — Minun rakkauteni pakoittaa sinut tulemaan — — — Oi, siinä sinä oletkin, huusi Emma kovasti ja nousi ylös sängystä, vaikka sairaanhoitajatar ja palvelija häntä koettivat pitää siinä, ja meni ruokasaliin, johon kaatui lattialle. Hänet kannettiin vuoteeseen ja annettiin rauhoittavaa lääkettä. Parin tunnin rauhaisa uni palautti hänet tajuntaansa ja hän kysyi: 'Eikö maisteri Kaipio ole jo tullut!'"
"Ei, Vaan juuri tuli iltajuna ja ehkä hän on pian täällä", sanoi sairaanhoitajatar ja Emma sulki taas silmänsä.
Ajurin hevonen kiiti huimaa vauhtia asemalta kapteeni Erikssonin taloa kohti. Pian oli se perillä ja rattailta hyppäsi notkea nuorimies, maksoi palkan ja kiirehti ovea kohti…
Sairashuoneesen tultua nousivat kyyneleet hänen silmiinsä katsellessa tuota luurankoista olentoa. — Oliko tuo nyt jäännös ennen niin kauniista Emma Dahlista, ajatteli hän ja laskeutui polvilleen vuoteen viereen, otti Emman käden omaansa ja puristi sitä hellästi.
Emma avasi samentuneet silmänsä ja kuiskasi: Aksel, anna nyt vielä kerran anteeksi ja rukoile puolestani! Rukoile, sillä minulla ei ole enää pitkää aikaa. Kuuntele, sydämeni lyönti harvenee, hetkeni ovat luetut. Itse en jaksa enää puhua, mutta seuraan ajatuksillani.
Aksel rukoili lyhyesti, mutta hartaasti ja kun hän lakkasi sanoi
Emma heikosti: "Elämäni hietalasi on juossut loppuun. Kiitos siitä
Jumalalle! Nyt on onneton vihdoinkin onnellinen."
Hän katsahti vielä Akseliin ja sitte sammui monien tuskien ja kärsimysten kalvama elämä. Silmät painuivat kiinni, mutta huulille levisi autuas hymy ja ne näyttivät vieläkin kuiskaavan: