Hän oli lukenut pyhäin miesten elämäkertoja, oli rukoillut ja kiduttanut ruumistaankin, mutta nämä kaikki olivat turhat…
"Voi, voi, mistä rauhan saan tunnolleni, millä sovitan rikokseni ja mikä pelastaa minun onnettoman kauheasta kiirastulesta?" — Näin vaikeroitsi kaunis, ylhäinen nuorukainen sydänyön hiljaisuudessa ja lankesi polvilleen pyhän neitseen kuvan eteen, kohottaen hienot kätensä häntä kohti.
Tuskanhiki valui alas otsalta ja hän huusi yhä edelleen: "Rikokseni ovat monet ja suuret, ja sentähden ansaitsen minä kurja kovimman rangaistuksen, mikä syntisen osaksi saattaa tulla. Mutta, jos voit, niin pelasta sinä pyhä neitsyt minut! — Rukoile sinä puolestani, lepytä vihastunut poikasi ja anna rauha sydämeeni. Oi, oi, tee se, ja palkinnoksi siitä lahjoitan kaiken omaisuuteni pyhälle kirkolle ja itse menen luostariin, saadakseni aina olla kirkon halvimpana palvelijana. Oi, pyhä Jumalan äiti, kuule rukoukseni ja täytä pyyntöni, tee minut hyväksi ja pyhäksi, sillä minä tahdon tulla sinun luoksesi taivaaseen!"
Onneton nuorukainen oli niin vajonnut rukoukseen, että ei huomannut kalpeaa miestä, joka jo rukouksen alussa oli varovasti hiipinyt hänen huoneeseensa.
Hurskas isä seisoi hiljaa ja kuunteli rippilapsensa nöyrää tunnustusta. Hän iloitsi sydämessään niistä runsaista lahjoista, joita luostari taas oli saapa…
Pienet, harmaat silmät vilkkuivat ympäri huonetta ja suu oli ivallisessa hymyssä, kun hän ajatteli sitä kiitosta, jonka luostarin esimies oli hänelle taas antava. — "Niin, niin, mutta vaikea oli ollutkin saada taipumaan tuo poika, mutta toki se sentään viimeinkin onnistui. Oi, mikä oivallinen keino, uskottaa hänelle, että hänen on joutuminen kiirastuleen siitä, kun oli lukenut luon kerettiläisen kirjoittamia kirjoja. — Niin, ja lisäksi se, että pyhä äiti ei muka tyydy, ennen kun saa kaiken hänen omaisuutensa kirkolle, vielä hänen itsensäkin luostariin. — Ei suotta minua kiitetä veljein keskellä; olenkin paras kirkosta luopuneiden takaisin saattaja." — — —
* * * * *
Kun nuorukainen lakkasi rukoilemasta, hiipi munkki hänen luoksensa, laski kätensä hänen päänsä päälle ja kuiskasi: "Georg, rakas lapseni; pyhä neitsyt on kuullut rukouksesi, tunnustuksesi ja ihanat lupauksesi. Hän antaa suuren syntisi anteeksi ja rauhan omalletunnollesi, kun vaan olet mennyt luostarin muurien sisälle. — Joudu, kirjoita nimesi tähän lahjoitus-kirjaan!
"No niin, nyt olet tosin maallisesti köyhä, mutta se ei merkitse mitään sen suhteen, kun saat syntisi anteeksi ja rauhan omalle tunnollesi. — Niin, lapseni, sinä olet vielä siunaava tätä hetkeä, sinä olet vielä kiittävä isä Hieronymusta siitä, kun saattoi sinut oikealle tielle jälleen."
Tahtomattaan seurasi nuorukainen ahneen munkin kehoitusta, kirjoitti nimensä siihen kirjaan, jonka mukaan meni kaikki isän ja äidin jälkeensä jättämä omaisuus kirkon hyväksi, ja joka teki hänestä köyhän. —