Tähän asti ei kukaan ollut häntä vielä "syntiin vietellyt", mutta! saattoihan viettelijä juuri kesällä ilmestyäkin. Maalla voi paremmin syntiä karttaa ja ajatuksetkin luonnon helmassa pysyvät puhtaina. Näin hän ajatteli, kun ei tietänyt että usein tällaisessa hetkellisessä paratiisissa voi olla kätkettynä käärme, joka salaisuudessa kylvää myrkkyä puhtaampaankin ihmissieluun ja turmelee sen.
Tohtorinna Heickell muutti maalle, mutta hän ei täällä yksin viihtynyt, ei, hänellä piti olla seuraa, kun kerran jo nuoruudestaan oli siihen tottunut. Omat lapset hän tahtoi kaikki ja sitte lisäksi kaupungista hyväin ystäväinsä poikia ja tyttäriä, joita hän rakasti kuten "omia lapsiaan".
Juhannuksen aattona tulivat vieraat ja sitte Ester ei enää joutunut luonnosta nauttimaan ja iloitsemaan muulloin, kuin yöllä, jolloin jo herrasväet nukkuivat. Hänen mielensä oli katkera ja yhä katkerammaksi se tuli katsellessa noita toisia nuoria, noita herroja ja ryökkinöitä heidän leikeissään. Voi, jospa hänkin saisi olla mukana siellä, jossa oli hän, se mies, joka jo joulusta asti oli ollut hänen sydämelleen kallis, mutta ei, hän oli palvelija ja pysyikin kentiesi aina sellaisena, eikä koskaan saisi kutsua häntä omakseen, ei koskaan ilmaista hänelle sitä, jonka niin mielellään, olisi tahtonut!
Eräänä iltana seisoessaan salissa yksin, hän ajatteli:
Kun olisi tuon neiti Sommarin sijassa, silloin saisi pistää kätensä
Arthurin käteen, kuten hän, ja kävellä puutarhassa, metsässä ja — —
Ajatus pysähtyi tähän kun kuuli mainittavan omaa nimeänsä. Tuolta tuli herroja, ne puhuivat hänestä, mutta ei kuulunut joka sanaa, kun keskustelu tapahtui hiljaa.
Nyt ne lähenivät, pysähtyivät ja istahtivat sohvalle, aivan sen ikkunan alle, jossa Ester seisoi ja nyt hän kuuli kun maisteri Salminen sanoi: "Arthur on taas rakastunut omaan piikaansa, niin, niin, älä nyt yhtään punastu, — onhan tyttö kaunis, niin että kehtaa kyllä mennä Vaikka kaupungille hänen kanssaan kävelemään, — kasvot hienopiirteiset ja vartalo niin sorja, että ei luulisi ollenkaan hänen suonissaan virtaavan talonpojan verta.
"Siellä maansydämessä kasvaa sellaisia kaunottaria, joista ei meillä ole aavistustakaan: tänne, ne kaikki tarvitsisi saada", huomautti luutnantti Tynell.
Ja lyseolainen Taavi Sommar kertoi ihastuksissaan: "Olisittepa kuulleet, kuinka kauniisti Ester osaa laulaa. Kelpaisipa hänen ääntänsä kuulla vaikka konserttisalissa!"
"Missä hän sinulle on antanut suloisen äänensä kuulua?" kysyi insinööri
Lindell ivallisesti.