Emäntä tarvitsi minun ikäistäni tyttöä apulaisekseen ja tarjosi paikkaa minulle. Ilomielin suostuin ehdotukseen ja jäin taloon. Paljon hyvää sain tässä talossa. Muun muassa opin selvään lukemaan ja kirjoittamaan talon hyvän ylioppilasneidin johdolla. Mutta voi, tästä myöskin sai suurin onnettomuuteni alkunsa.
Kun olin kolme vuotta ollut talossa, korotti emäntä minut sisäneitsyksi, siihen toimeen, joka kaikille, mutta erittäinkin "kauneille" on vaarallinen. Minua sanottiin "kauniiksi", ja mikä pahinta, tiesin itsekin, että sellainen olin.
Pitäjän käräjät olivat kestikievarin suuressa salissa, sillä ei ollut erityistä käräjätaloa. Tuomarit asuivat myöskin kaikki meillä ja minä jouduin heitä passaamaan. Usein yölläkin sain mennä tekemään palveluksia, kun he istuivat pelipöydän ääressä. Mielelläni meninkin, sillä heidän joukossaan oli se mies, johon jo olin hyvin paljo mieltynyt. Sanalla sanoen, minä rakastin häntä enemmän kuin ketään muuta maailmassa. Hän oli noin kahdeksankolmatta ikäinen, pitkä, hyvin kaunis ja kohtelijas. Hän puhui minulle hyvin kauniisti, sanoi rakastavansa ja lupasi ottaa minut omakseen, jos olisin hänelle hyvä. Joka kerran kahden ollessamme istuin minä hänen sylissään ja siinä sain kuulla hänen suustaan mitä ihanimpia tulevaisuuden kuvauksia.
Kaarlo, se oli tuomarin nimi, sanoi vievänsä minut kaupunkiin, jossa saisin itselleni laittaa kauniita vaatteita, käydä teaatterissa, tanssiaisissa ja kaikissa, mihin vaan mieleni tekisi. Me olimme onnelliset, jos saimme olla hetkenkään kahdenkesken ja siksi haimme salaisia yhtymäpaikkoja. Mutta emäntä, joka oli kokenut, hurskas ja hyvä ihminen, huomasi kaikki sekä varoitti minua hyvällä ja pahalla luopumaan tuon 'viekkaan herran' seurasta, joka vaan etsi minua pahassa tarkoituksessa. Lupasin olla erilläni, mutta kuitenkin jo samassa päätin kirjoittaa Kaarlolle kaikki emännän epäluulot. Kirjoitin ja samassa mainitsin itsekin epäileväni hänen rakkauttaan sekä pyysin, että jos hän minua rakastaa, niin osoittakoon sen tänään jollain muulla kuin sanoillaan.
Illalla, ruokaa pois viedessäni, pisti hän paperossi laatikon tarjottimelle. Toiset eivät mitään huomanneet, mutta minun sydämeni sanoi siinä olevan jotain minulle kuuluvaa. Yöllä, kaikkien nukuttua, avasin laatikkoni. Siellä oli kultasormus, kaksikymmentä markkaa rahaa, jolla saisin tulla syksyllä kaupunkiin, — niin sanoi hän kirjeessä sekä pyysi vielä yhden kerran saada tavata minua kahdenkesken ennen poislähtöään. Minä koetin valmistaa tilaisuutta ja onnistuinkin viimeisenä iltana kohtaamaan hänet oikeussalissa, mutta juuri kun olin heittäytynyt hänen syliinsä, tuli emäntä, joka jo kaksi viikkoa oli kulkenut minun jälestäni kaikkialla, ja kutsui pois, eikä enää koko yön seutuna laskenut herroja passaamaan, vaan pani ylioppilasneitinsä siihen toimeen.
Syksyllä läksin pois näiden hyväin ihmisten luota ja matkustin kaupunkiin, jossa kuitenkaan en enää päässyt palvelukseen, vaan täytyi mennä ompeluoppiin. Puolivuotta opissa oltuani sain perheompelijan paikan eräässä herrasväessä, mutta kuitenkin halusin asua omassa vuokraamassani ullakkokamarissa, jossain siellä esikaupungissa, saadakseni tavata Kaarloa, joka nyt jo oli tullut oikeus-istunnoilta kotiin. Päivillä emme koskaan saaneet olla yhdessä, sillä minä olin työssä ja Kaarlo sanoi hänelläkin olevan niin paljo puuhaa, ett'ei joutaisi päivillä ja ehdotti, että ottaisin hänet iltaisin huoneeseeni. Minä myönnyin. Mutta voi, jo ensimmäisen käynnin aikana olin pakotettu antamaan itseni hänelle kokonaan…
Sitä yötä olen katunut koko ikäni, sillä se yö särki sydämeeni haavat, joita ei mikään voima maailmassa ole saanut umpeen parantumaan.
Ja vielä, rakkaani, anna anteeksi kurjalle äidillesi, mutta minun täytyy ilmoittaa, että sen yön hedelmänä tulit sinä, raukka, tänne maailmaan.
Isäsi, joksi nyt sitä tuomaria nimitän, kävi vielä monta kertaa minun luonani myöhään illalla, mutta sitte kun kerroin silloisen tilani, ei hän enää tullut koskaan. Odotin kauvan, kirjoitin, vaan en saanut vastausta. Viimein menin itse hänen luoksensa, ja sain siellä häneltä kuulla, että hänellä jo oli vaimo ja kaksi lasta. Luulin sen puheen olevan leikkiä ja aijoin mennä hänen luoksensa, vaan hän heitti minut pois niin kovin, että kaaduin tiedotonna lattialle. Kun selvisin, oli hän minulle hyvä, tarjosi rahaa ja lupasi vielä toistekin lähettää, jos en enää koskaan tulisi. Rahaa en ottanut silloin, enkä sen jälkeenkään; sormuskin poltti sormeani ja senkin viskasin pois hänelle itselleen. Sydäntuskani olivat hirmuiset, vaan kaikki olen kuitenkin kestänyt Herran avulla, johon opin luottamaan sen pitkällisen sairauden aikana, joka seurasi sinun syntymistäsi.
Asemani oli kurja ja sinun tulevaisuuttasi paremmin turvatakseni menin isäpuolesi kanssa naimisiin.