"Eipä minulla juuri ole halua siihen", vastasi rouva G. ja me kuuntelimme kaikki korvat pystyssä.
"Mutta, miksi niin?" kysyi jälleen Fredrik; "pahoittivatko sitten viimevuotiset Martit teidän mieltänne?"
"Eivät suinkaan", vastasi rouva G., "mutta minun tyttöni tanssivat taas liian paljo ja voivat siitä sairastua."
"Voi, rakas, kulta rouva G.!" rupesimme me kaikki kuin yhdestä suusta pyytämään, "me emme tanssi yhtään enempää kuin mitä te sallitte. Antakaa vaan Marttien tulla sisään!"
"No, no", koetti hän meitä rauhoittaa, "onhan sinne vielä aikaa ja minä saan sitä asiaa vielä ajatella."
"Mutta, rouva G.", sanoi jälleen Fredrik, "voitteko niin kauan kiusata lapsianne epätiedossa? Olettehan te aina niin lempeä ja kuuntelette rukouksia; ilahduttakaa meitä nytkin lupauksellanne."
"Niin, niin, rakas rouva G., tehkää se", lisäämme Fredrikin puheesen.
"No, kuka teitä saattaa vastustaa, te tulette lopuksi aina voitolle, käyköön siis minunkin puolestani teidän toivonne mukaan."
"Kiitoksia, kiitoksia, kiitoksia!" kaikui yhdeksästä raikkaasta suusta, ja koska iltanen oli lopetettu, siirrettiin tuolit jyristen syrjään ja kahdeksan paria kättä tavoitti vanhuksen käsiä, joita tahtoivat suudella.
"Nyt riittää, te vallattomat, mitä elämää pidätte! Tämä meteli kuuluu varmaankin kauaksi kadulle", huusi hän hengästyneenä. — Sen jälkeen kävimme hiljaisemmiksi; Fredrik kiitti rouva G:tä vielä kerran kaikesta, lausui hyvästi ja lähti pois.