"Vieläkö te makasitte, vai säikähdittekö meidän tulostamme?" kysyi pehmeä ääni hiljaa vieressäni ja, ikäänkuin unesta heräten, huomasin kauniin, lempeän näköisen naisen seisovan vuoteeni luona ja pelolla katselevan minua.
"Oi, ei", vastasin värisevin äänin ja kyynelsilmin. "Fredrikan sisar on erään lapsen näköinen, jota minä paljon, paljon rakastin, vaan joka jo aikoja sitten on taivaassa!"
"Niin, sen kyllä ymmärrän, kuinka tuommoinen tapaus voi hämmästyttää ja liikuttaa sydäntä", sanoi neiti Junge, joka oli kumartunut vuoteeni yli ja otti minun käteni omiinsa. Kiitos Jumalan, että hän juuri niin teki ja puhui, eikä yhtään kylmemmästi, muuten, en olisikaan hänestä heti niin paljon pitänyt kuin nyt.
Kun neiti Junge oli vetänyt ylös akkunaverhot, joiden läpi ei aurinko päässyt huoneesen paistamaan, ja Alma myöskin minua tuli tervehtimään, näin heti, että hänellä oli toiset silmät, nenä ja suu kuin Aurooralla ja kävin jälleen levollisemmaksi, vaikk'en iloiseksi. — Silloin huusi Fredrikin ääni oven takana: "Hyvää huomenta, kuinka olette maanneet?" "Sangen hyvin!" vastasi hänelle Fredrika. — "Minä olen hänen kanssaan saman katon alla, hän tulee aamusta iltaan olemaan kanssani!" lensi iloinen ajatus sydämeni läpi ja entiset surut olivat kerrassa kadonneet.
Neiti Junge ja Alma lähtivät pois kamarista ja me puimme äkkiä päällemme. — Äitini piti huolta siitä, että minulla aina oli hyvät ja somat vaatteet, ja oli tätä käyntiä varten teettänyt vielä muutamia uusia pukuja, ettei minun vaatteiden puolesta tarvinnut olla Fredrikaa huonompi, niin kuin hän sanoi. — Kun olimme vaatteissa, menimme toisten joukkoon, jotka meitä jo kahvipöydän ääressä odottivat.
Niin, nyt oli meillä ne päivät käsissä, joista Fredrikan kanssa olimme iloisella toivolla puhuneet. Eivätkä meidän toiveemme turhaan rauenneet. Meidän ympärillämme oli niin paljo loistoa ja kauneutta, niin paljo ihastusta ja iloa herättäviä asioita, että minä alussa olin kuin hurmautunut kaikesta; mutta pian totuin siihen ja täytyi tunnustaa itselleni, etten siitä asti, kuin Aurooran kanssa olin yhdessä, ollut niin iloinen kuin nyt.
Fredrikan tuttavat tulivat häntä tervehtimään ja me kävimme heidän luonaan ja joka paikassa meitä kohdeltiin hyvin ystävällisesti. Joka paikassa jouduimme nuorten naisten ja miesten seuraan ja tanssimme, leikimme ja iloisia lauluja lauloimme — joka paikassa oli Fredrik minun rinnallani. Hän ei tosin vierasten ja vanhempainsa, etenkin äitinsä, läsnäollessa niin paljon seurustellut minun kanssani, mutta kuitenkin huomasin, että hän enin minua näki ja kuuli. Fredrika oli aina yhtä ystävällinen kohtaani, neiti Junge sangen sydämellinen, lempeä ja hyvä, ja pikku Alma tuli luokseni ja puhui lupa-aikansa iloista. Myöskin kauppias T. oli minulle sangen ystävällinen, syleili meitä Fredrikan kanssa ja lausui muutamia kiittäviä sanoja. Ainoastaan rouva T. ei minua paljo huomannut ja hänen läheisyydessään tunsin, että olin siellä vieras. Muuten tuntui, kuin olisin jo kauvan asunut siellä. Olihan se Fredrikin koti.
Kaupungin alla juoksi joki, ja kun kauppias T:llä oli kaksi kaunista venhettä, kävimme myös soutelemassa, joka minusta oli hyvin hupaista. Myöskin metsässä kävimme suuressa seurassa. Kerran oli siellä sanomattoman hupaista. Fredrik oli tovereineen etsinyt erään kauniin paikan ja pystyttänyt sinne teltan. Se oli laakso korkearantaisen joen varrella. Laakson keskellä kohosi pieni mäki, joka oli kuin kumoonkaadettu, iso kello. Laaksossa ja mäenrinteellä kasvoi sirkeitä koivuja ja tuuheita pihlajoita. Mäen ja korkean rannan välillä oli valkea teltta pöytineen ja penkkineen ja sen harjalla liehui viheriän ja punaisen kirjava lippu ikäänkuin olisi se tietänyt olevansa siinä nuorison ilon merkiksi. Mäen toisella puolen virtasi joki, hyppien suurempain ja pienempäin kivien yli, laulaen omaa virttänsä. Joen takana toisella rannalla lainehti vihanta ruisvainio ja lauhkea tuuli kantoi siitä lähtevää suloista tuoksua lähiseutuun.
Rouva T. oli toimittanut monenlaista syötävää ja juotavaa. Hän teetätti valkean joen rannalle ja laitatti sokolaatia, jota joimme teltassa makuisan kakun kanssa.
Iltapäivällä, jolloin aurinko ei enää niin kuumasti paistanut, läksimme kulkuun suuressa joukossa, parikymmentä nuorta jalkaisin, vanhemmat ajaen. Menimme parin virstan päässä olevalle mäelle, jossa kasvoi paljo tammi-, saarni-, kuusi- ja myöskin päärynäpuita. Mäen alla juoksi joki ja etäämmältä siinti pieni järvi puiden välistä. Merkillisin asia mäelle oli kuitenkin vanhan linnan rauniot, jonka keskellä kasvoi viheriäisiä pensaita ja metsähumaloita.