»Tai… voisinhan lähteä tervehtimään Ottilietakin Nizzaan.»
»Ei, äiti, ei sinne!» sanoi Lot melkein äkäisesti. »Miksikä ei?» huudahti rouva Steyn de Weert kohottaen ääntään. »Onhan hän minun tyttäreni, vai mitä?»
»On kyllä», myönsi Lot, hilliten nopeasti mieltään.
»Mutta…»
»Mutta mitä? Aivan varmasti, minun oma lapseni…»
»Tekisit kovin pahoin, jos lähtisit Ottilien luo.»
»Miksikä niin, vaikka joskus olemmekin riidelleet…»
»Ei se käy päinsä; et tule toimeen hänen kanssansa. Jos sinä lähdet Ottilien luo, niin minä en mene naimisiin. Sitä paitsi Steynilläkin on jotain sanottavaa tässä asiassa.»
»Minä olen niin ihastunut Nizzaan», sanoi rouva Steyn de Weert; ja hänen lapsen äänensä kuulosti valittavalta. »Talvet ovat siellä niin ihanat… Mutta ehkäpä minun olisi vaikea lähteä sinne… kun Ottilie käyttäytyy niin omituisesti. Jos kävisi vain päinsä, niin asuisin kernaimmin sinun kanssasi, Lot! Jos Elly vain suostuisi. Ehkä voisimme saada hiukan suuremman talon kuin mitä tämä on. Luuletko, että se olisi mahdollista? En tahdo jäädä yksin Steynin kanssa. Se on varma. Se on aivan varma.»
»Äiti rakas…»