»Tohtoriko?»
»Niin väitetään. Ja Ellyn isoisä.»
»Nuo vanhat ihmiset!» sanoi Elly.
»Kerran hekin olivat nuoria!»
»Ja me olemme kerran vanhoja», sanoi Lot. »Me vanhenemme, se on varma.»
»Vaiti poika! Te ehditte vielä vanhentua, kunhan ensin olette seitsemänkymmenen vanhat… Niin, isoäiti de Laders, isoäiti Dercksz: muistan hänet Intiassa viisikymmentä vuotta sitten.»
»Voi hyvä Jumala, kylläpä ne ovat vanhoja muistoja!» sanoi Lot väristen.
»Juo lisää sampanjaa, jos sinua värisyttää… Viisikymmentä vuotta sitten olin minä nuori poika, kahdenkymmenen-vuotias. Isoäiti oli yhä kaunis nainen, joskin koko lailla yli neljänkymmenen. Hän jäi leskeksi hyvin nuorena, hänen ensimäisen miehensä kuollessa. Malttakaahan: Dercksz'in hukkuessa hän oli kolmenkymmenenkuuden… Sitten äiti syntyi.»
»Kuinka hirveän, hirveän pitkä aika siitä onkaan!» sanoi Lot. »Sitä tulee aivan pyörälle päästään ajatellessaan niin kauaksi taaksepäin.»
»Siitä on kuusikymmentä, niin kuusikymmentä vuotta nyt», sanoi Pauws uneksien. »Olin siihen aikaan lapsi, kymmenen vuoden vanha. Muistan vielä hyvin tuon tapahtuman. Se oli Semarangissa; isäni oli upseeri. Minun perheeni tunsi Derckszlt. Asiasta puhuttiin paljon. Olin lapsi, mutta se teki minuun syvän vaikutuksen. Siitä puhuttiin hyvin paljon, siitä puhuttiin monen vuoden kuluessa. Oh kysymys ruumiin esiinkaivamisestakin. Mutta arveltiin, että se oli liian myöhäistä. Silloin hän oli ollut haudattuna jo kuukausimääriä. Kerrottiin että…»