Mutta nyt, kun veres lämpö sai hänen karvansa kiiltämään, tunsi Umpisilmä ympärillään kemiallisten ainevaihdosten ihmetöiden, juurien hengityksen ja liikkeessä olevien nesteiden värisyttävästi itseensä vaikuttavan.
Käytävien korjaustyö piti vireillä hänen elpynyttä toimintahaluansa. Yläpuolella riippui pitkiä, valkoisia juuria kuin pystysuoraan pingotettuja köysiä, toisia pisti alhaalta esiin, joka päivä työntyi uusia näkyviin. Ja hän kulki alati kuin ahkera työmies, kuin metsänvartija, joka kevään tullen karsii metsänrajat selviksi, katkomassa etukäpälillään, noilla tuhoisilla pikku sahoilla, tätä paisuvaa, vaaleaa juuriverkkoa.
Hänen asuntonsa lämpö lisääntyi asteittain, ja yhä voimakkaampana tunsi Umpisilmä elämän ympärillään virtaavan. Päihdyttävien nesteiden tuoksu huumasi hänet kuin nuori viini, synnyttäen painostavan juopumustilan, sata kertaa valtavamman sitä, joka kevätpäivinä, hentojen silmikkojen puihin puhjetessa, saa kiimaiset hirvet lemmenkuumeessa kiljumaan.
Hyönteisiä ilmestyi uudelleen; madot, jotka olivat kulkeneet syvimmä kasvikerroksiin ja nyt jälleen matelivat tuoresta vehreyttä kohti, eksyivät hänen käytäviinsä, ja Umpisilmä ahmi suuhunsa kaikki mitä retkeilyllään sattui löytämään, siten korvatakseen talven pitkät paastot.
Nyt oli yltäkylläisten juhla-ateriain, alituisten pitojen aikaa. Nyt hänen rauenneet voimansa palasivat uudelleen, hänen elimistönsä kehittyi nopeasti. Kuohuvat, päihdyttävät nesteet kiihdyttivät kilpaa yltäkylläisen ravinnon kera koko hänen olentonsa kuumeiseen haltioitumistilaan, joka eläinten elämässä aina käy suurten käänteiden edellä.
Hänen aikansa kului saaliinajoon ja nukkumiseen, ja hänen unensa yltyivät aina edellistään levottomammiksi.
Tänään oli hän saalista hakiessaan huolellisesti karsinut mutkittelevat, holvimaiset käytävänsä puhtaiksi juolaheinien silkeistä juurista. Hän kulki jälleen keskikäytävään, ja siellä hän vaipui kuopitulle mullalle keskelle savisia pylväikköjä kuin valtaistuinkatoksen alle uinumaan sitä eläinten puoliunta, jota vaanii epämääräinen pelko tai jonka rauhaa salaa jäytää aavistus onnettomuudesta tai tyydyttämätön tarve.
* * * * *
Hän nukkuu. Hänen sametinhienot kylkensä vavahtavat äkkiä rajusti. Mikähän painajainen ahdistaa tuota pientä eläintä? Loriseeko tulvavesi käytävissä ja tunkeeko se siihen sokkeloon, jossa hän lepää? Onko hänellä edessä jättiläistaistelu sihisevää käärmettä vastaan, pettääkö hänen tarmonsa ja joutuuko hän vapisten vihollisen haltuun?
Ei, tämä on maanalaista, melkein kuulumatonta raapimista, kuin outoa gong'in [gong on sointuva metallilaatta, johon lyödään rumpukapulan tapaisella puikolla] ääntä. Se täyttää hänen mielensä kauhunmuistoilla ja saa siinä syntymään entisen mielettömän, jo vaimentuneen pelontunteen. Vapisten kääntyy hän ympäri.