"Mistä johtuu", kysyi Iris, "että tänään on niin lämmin?"
"Kahdesta hyvästä syystä — pakollisesta toimettomuudesta ja tämän kirotun kallion kuumenemisesta. Sitäpaitsi on tämä lämpimin päivä saarella olomme aikana."
"Katsotteko tilamme aivan toivottomaksi?" kysyi Iris.
"Se ei ole toivottamampi kuin yöllä tahi tänä aamunakaan."
"Silloin oli meillä vettä. Täysin vesivarastoinkin olisi meidän ollut vaikeaa kestää. Nykyisissä olosuhteissa on se suorastaan mahdotonta."
"Myönnän sen olevan vaikeata", sanoi Jenks. "Siitä huolimatta on meidän säilytettävä rohkeutemme yön tuloon saakka. Silloin hankimme vettä tahi lähdemme saarelta."
"Mutta me emme voi tehdä molempia?"
"Olemme ehkä pakoitettuja siihen."
"Mutta kuinka?"
Tämän kysymyksen vastaaminen olisi käynyt Talleyrandinkin ymmärryksen yli, mutta ennenkuin Jenks ehti keksiä mitään syytä liian toivorikkaaseen lausuntoonsa, tuli noin kahdeksan sadan metrin päässä näkyviin pitkin Kilpikonnarantaa kulkeva kolmen miehen soutama sampani. Vaikkakin syntymästä asti sellaiseen tottuneena olivat dyakit väsyneet kuumiin kallioihin ja suolaveteen. Vene tuli toisten villien merkinantojen vuoksi ja sen näkeminen antoi Jenksille uutta toivoa. Salamannopeasti juolahti hänen mieleensä, että jos hän saattaisi pysyttää heidät poissa lähteeltä ja turmella sampanin, joka tuli avuksi tuoden ehkä pääosan heidän varastojaan, niin villit kenties väsyisivät sammuttamaan janoaan saniaiskasvin lehdistä.