Jenks itse juoksi portaille ja tyhjensi revolverinsa samalla kun vasemmalla kädellä tarttui köyteen. Kolme dyakkia oli niin lähellä, että olisi ollut mieletöntä lähteä kiipeämään. Hän sinkautti aseen lähimmälle miehelle vasten kasvoja ja pysähdytti tämän, sillä pimeässä ei voinut heittoasetta välttää.
Merimies kääntyi juostakseen luolaan ottamaan Mir Janin kiväärin kun satutti jalallaan kalliota vasten nojallaan olevaan sorkkarautaan. Hirmuisella voimalla iski hän johonkin dyakkiin, eikä voinut milloinkaan selittää kuinka surmasi hyökkääjistä toisen, mutta kuului siltä kuin olisi munankuori rikottu. Senjälkeen kiisi hän nopeasti kuin kissa ylös portaita. Neljänkymmenen sekunnin kuluttua Iriksen huudosta oli hän ylhäällä ja huudahti:
"Kaikki hyvin, tyttöseni!"
Jokaisen hyvän naisen tapaan omasi Iris myöskin äidinvaiston. Kun Jenks oli alhaalla ja joutumaisillaan hakatuksi kappaleiksi, valtasi lempeän, hellän tytön, joka ei voinut tehdä kärpäsellekään pahaa, todellinen raivo. Robert täytyi pelastaa.
Mutta nyt oli hän Iriksen luona vahingoittumattomana ja yhtenään ampuen, sillä joka suunnalta juoksi dyakkeja. Tytöllä riitti parhaiksi, ennen itkuun purskahtamistaan, voimia asettaa kivääri paikoilleen. Heti senjälkeen tuli alhaalla rauhallisempaa, joten Jenks ehti huolehtia Iriksestä ja koetti häntä rauhoittaa mikä suunnilleen onnistuikin.
Hän otti tytön käsivarsilleen ja kantoi öljykankaalla päällystetylle rikkonaiselle vesisäiliölle istumaan.
"Sinä olet ollut kiltti pikku tyttö ja ansainnut hyvin illallisesi", sanoi hän.
"Oh, miten saatat puhua noin välinpitämättömästi sellaisen hirveän tapauksen jälkeen?" huudahti Iris.
"Se ei ole puhumisen arvoista, armahin", vastasi Jenks. "Kerron sinulle pian mitä tapahtui, mutta ensiksi on minun puhuttava Mir Janin kanssa, jonka lähetin luolaan." Hän astui vuoren reunalle ja huusi: "Mir Jan!"
"Ah, sahib! Kiitetty olkoon korkeimman nimi, te olette pelastuneet!
Tarkastin suru sydämessä kaikki kuolleet."