Sorkkaraudalla työnsi Jenks portaat pois. Ne kaatuivat ulospäin tuottaen ampujille ikävyyksiä.
"Hyvin tehty!" huudahti Iris.
Kummastuneena tytön äänensävystä heitti merimies kiireimmiten katseen häneen. Hän oli hyvin kalpea, mutt'ei pelosta. Maatessaan toiseen polveen nojautuneena, revolveri kummassakin kädessään, ei hän ollut mikään sopimaton toveri rohkealle miehelle, joka taisteli hänen puolestaan.
"Me voitamme heidät lopuksi!" huudahti hän hymyillen.
Ei ollut aikaa puhella enempää. Kolmet portaat laskeutuivat ylätasangon reunalle; niitä pidettiin alhaalta kiinni, joten Jenks ei voinut kaataa niitä. Neljännetkin tulivat näkyviin, ja kaikki yhteensä peittivät melkein koko ylätasangon reunan, lukuunottamatta sitä pientä alaa, jota Mir Jan kivääreineen luolasta hallitsi.
Merimies seisoi suorana sorkkarauta lujasti käteen puristettuna. Ampuminen laaksossa lakkasi. Irvistävä dyakin naama näkyi Iristä lähinnä olevilla portailla.
"Älä ammu!" huusi Jenks ja sorkkarauta iski kuin salama. Kaksi muuta villiä heittäytyi jo puoleksi ylätasangolle. Nyt tarvittiin sekä rautasorkka että revolveri. Nyt olivat kolmet portaat tehdyt hyvin vaikeakulkuisiksi ja Jenks juoksi viimeisten luo.
Miehiä kiipesi kuin muurahaisia niitä myöten. Aivan hänen jaloissaan oli tyhjä vesiastia. Se oli alkuperäinen, mutta vaikuttava ase, kun se heitettiin hyvin, ja merimies ei ollut koskaan tähdännyt paremmin kuin paiskatessaan astian ylimmän rosvon päähän.
Nyt tuli rannalta uusi yhteislaukaus. Eräs luodeista kulki hänen hiustensa läpi ja pyyhkäisi pois hatun. Jälleen lähtivät piirittäjät joukottain rynnäkköön. Heidän täytyi onnistua tavalla tahi toisella. Yksi mies ja yksi nainen — ei edes sellainen mies ja sellainen nainen — voisi vastustaa viittäkymmentä raivoisaa villiä käsikähmässä.
Jenks tiesi mitä tapahtuisi. Häntä ammuttaisiin päähän tai rintaan torjuessaan hyökkääjiä. Ah, Iris! Hän ajatteli tyttöä!