"Takaisin! He eivät ikinä pääse ylätasangolle!" huusi Iris.
Ja laukausten räiskeen, haavottuneiden voivotuksen ja hyökkääjien ulvonnan läpi kuului ilmassa leikkaava, viheltävä ääni, joka voitti kaikki muut. Se läheni uskomattoman nopeasti ja ennenkuin merimies tohti luottaa korviinsa — sillä hän tunsi äänen mainiosti — iski ylätasangon eteen granaatti peittäen laakson ympäri sinkoilevilla lyijypaloilla.
Jenks ehti hädin tuskin painaa Iriksen maahan ennenkuin granaatti räjähti. Hän ei käsittänyt mitään eikä uskaltanut ruveta edes arvailemaan. Hän tiesi vain granaatin iskeneen alas levittäen kuolemaa laaksossa olevaan roistojoukkoon.
Portaat olivat tyhjät. Kuului vaikerointia, juoksevien miesten askeleita ja etäämpänä olevien huutoa ja kirkunaa.
"Sahib!" ulvoi Mir Jan tullen ulos luolastaan.
"Niin!" huusi Jenks vastaukseksi.
Mielenliikutuksesta käheällä äänellä kertoi hindu jotain. Merimies teki nopeasti muutamia kysymyksiä varmistuakseen, ettei Mir Jan ollut erehtynyt.
Sitten kietoi hän kätensä Iriksen ympärille, veti hänet luokseen ja kuiskasi:
"Armaani, olemme pelastetut. Sotalaiva on laskenut eteläisen riutan ulkopuolelle ankkurinsa ja kaksi veneellistä asestettuja merimiehiä on tulossa tänne."
Ja tyttö vastasi ylpeästi: