"Miss Deane! Onko se mahdollista? Sallikaa minun esittää sydämellisimmät onnitteluni. Sir Arthur Deane on tällä hetkellä Orientin kannella."
Iris oli aivan huumaannuksissa. Hän kääntyi Robertiin.
"Kuulitko? Hän sanoo isäni olevan laivalla. Viekää minut hänen luokseen!"
"Ei tarvitse, miss", huomautti eräs aliupseeri. "Hän tulee juuri maihin. Hän tahtoi seurata meitä, mutta kapteeni ei sitä sallinut, koska saarella nähtävästi oli taistelu."
Ja aivan oikein — tyttökin saattoi kyynelten täyttämillä silmillään eroittaa harmaapartaisen, siviilipukuun puetun herran, joka istui pienessä venheessä erään upseerin vieressä. Viiden minuutin kuluttua kohtasivat isä ja tytär toisensa.
"Rohkenenko kysyä kuka te olette?" kysyi silläaikaa upseeri Jenksiltä.
"Nimeni on Anstruther — Robert Anstruther."
Iris, joka nojautui hänen käsivarteensa, kuuli vastauksen. Hellästi katsahtaen häneen huudahti tyttö:
"Niin, kapteeni Anstruther, intialaisesta pääesikunnasta. Joll'ei hän halua kertoa teille kaikkea mitä on tehnyt, kuinka hän on pelastanut henkeni parikymmentä kertaa, kuinka hän on yksin taistellut kahdeksaakymmentä vastaan, niin kysykää minulta."
Upseeri heitti ymmärtävän katseen vuoreen rynnäkköportaineen ja köysitikkaineen, luolaan, joukkoon kuolleita tahi tiedottomia rosvoja — ja veti syvään henkeään.