"Kiitos", sanoi Robert yhtä vakavana, vaikka hänen oli vaikea pysyä totisena nähdessään Playdonin hölmistyneen muodon. "Heti kun saan aikaa, ripustan kuulutuksen luolan seinälle."
Nyt lähtivät he kaikki rannalle. Vene oli vielä monen jalan päässä rannasta, kun Iris hypähti esiin ja levitti kätensä miehelle, joka tuijotti häneen epätoivoisin katsein.
"Isä, isä!" huudahti hän, "etkö enää tunne minua?"
Sir Arthur Dean tuijotti kahta rannalla olevaa omituista olentoa ja joka hetki tuli hänen sydämensä raskaammaksi. Tämä saari oli hänen viimeinen toivonsa. Monta viikkoa, erään ystävällisen amiraalin jätettyä risteilijä Orientin hänen käytettäväkseen, oli hän purjehtinut Kiinanmeren rantoja etsimässä tietoja Sirdarenista.
Hän ei ollut tavannut mitään. Ei venettä, ei pelastusrengasta, ei lautaakaan kadonneesta laivasta ollut missään.
Ainoa, mitä Orient saattoi tehdä, oli käydä kaikilla suurimmilla saarilla ja kuulustella kalastajia. Edellisenä iltana oli palkinnon houkuttelema malaiji tullut laivalle ja kertonut kapteenille kummallisen jutun saaresta, jossa asui kaksi valkoista henkiolentoa, mies ja nainen. Sinne oli eräs päällikkö Taung S'Ali joutunut sattumalta ja kadottanut paljon miehiään. Mutta Taung S'Ali oli naishaamun noituma ja oli palannut saarelle mukanaan suuri joukko, vannoen vangitsevansa olennon tahi kuolevansa.
Tämä omituinen kertomus oli ensimmäinen viittaus, että saarella mahdollisesti oli valkoisia haaksirikkoisia, joskaan ei ehkä Sirdarenista, ja laiva suunnattiin sinne. Tapahtumat maissa, jotka vahtiupseeri huomasi, puhuivat omaa kieltään. Missä ikinä dyakit ovat ryhtyneet taisteluun, siinä on jotain konnanjuonia tekeillä, jonkavuoksi Orient myös sekaantui leikkiin.
Tarkasteltuaan kahta merimiesten rannalle saattamaa omituista olentoa laski sir Arthur Deane väsyneesti päänsä painumaan ja sanoi, ettei noista kumpikaan voinut olla hänen tyttärensä. Äkkiä luuli hän näkevänsä unta, sillä rannalta kuului Iriksen ääni:
"Isä! Isä! Etkö tunne minua?"
Sir Arthur nousi hämmästyneenä ja vapisten.