Hänen neuvostaan heitettiin kuolleiden dyakkien ruumiit laguniin, haavoittuneet vietiin laivalääkärin hoitoon ja vangit tuotiin Mir Janin eteen, joka ilmoitti jokaisen nimen, ja huomasi ettei ketään puuttunut.
Robert ei unohtanut kirjoittaa kuulutusta ja kiinnittää sitä vuoren seinään. Tämä toimitus herätti kummastusta upseereissa, jotka olivat muodostaneet itselleen käsityksen taistelusta, jonka molemmat haaksirikkoiset olivat suorittaneet, vaikkakin Anstruther oli hieman hämillään kuvitellessaan kuinka tyttö kertoisi taistelujen kulun. Asian näin ollen käytti hän tilaisuutta ja kuvaili vilkkaasti Iriksen rohkeutta, hänen milloinkaan pettämätöntä hyvää tuultaan ja valmiuttaan ryhtymään kaikkeen.
Hänen vaiettuaan sanoi ensimmäinen luutnantti:
"Te ette tarvitse ihailuamme, kapteeni Anstruther. Jokainen meistä kadehtii teitä kaikesta sielustaan."
"Te erehdytte minun arvostani", sanoi Anstruther. "Olen ollut kapteeni Intian armeijassa, mutta kuusi kuukautta sitten asetettiin minut Hongkongissa sotaoikeuteen ja poistettiin armeijasta. Tulin epäoikeudenmukaisesti tuomituksi ja toivon eräänä kauniina päivänä voivani puhdistautua. Mutta siihen saakka olen yksinkertaisesti vain mr Anstruther. Miss Deanen jaloluontoisuus ja osanotto saattoi hänet käyttämään entistä arvoani."
Jos upseerien keskuudessa olisi räjähtänyt pommi, ei se olisi voinut herättää suurempaa hämmästystä. Sotaoikeuteen vedetty! Pyyhitty pois armeijan rullista!
Ensimmäinen luutnantti katsoi olevansa pakoitettu sanomaan jotain.
"Se oli peijakkaan ikävä juttu!" huudahti hän.
"Niin, mutta ymmärrätte, että minun oli se teille kerrottava."
Hänen suoruudessaan oli sellaista jaloa arvokkuutta, sellaista viattomuutensa tietoisuutta, että ensimmäinen luutnantti tulkitsi omansa sekä toveriensa mielipiteen sanoessaan: