"Hän pyysi mieheltään anteeksi ja tunnusti lordi Ventnorin kanssa suunnitelleensa jutun, jonka vuoksi Anstruther vedettiin sotaoikeuteen. Se mahtoi olla roskainen juttu, sillä Costobell hikoili raivosta, vaikkakin puhui jääkylmästi. Ja teidän olisi pitänyt nähdä Ventnorin naama kun hän kuuli puhuttavan kirjallisesta, oikeaksi todistetusta tunnustuksesta, jonka oli allekirjoittanut mrs Costobell ja muutamat kiinalaiset palvelijat, jotka oli houkuteltu tekemään väärä vala. Ventnor oli luvannut mennä naimisiin lady Costobellin kanssa everstin kuoltua tahi hankkia ainakin eron rouvalle kun tuo Hongkongin juttu olisi unohdettu. Mutta sitten sai mrs Costobell tietää lordin ajattelevan Iristä, eikä ole epäilystäkään, että kiukku lisäsi kuumetta. Costobell sanoi, että hän olisi vaimonsa vuoksi halunnut vaientaa asian, mutta oli pakoitettu puhdistamaan Anstrutherin nimen erittäinkin, kun oli tavannut toisen vanhan veikon."
"Pompey, puhut hajanaisesti. Kuka on 'toinen vanha veikko'?" kysyi ensimmäinen luutnantti.
"Enkö ole maininnut hänestä? Anstrutherin setä, tietysti, vanha virtahevonen, joka oli tehnyt veljenpoikansa perinnöttömäksi kuullessaan sotaoikeudesta. Sitten katui hän ja sähkötti. Mutta kun ei saanut mitään vastausta, tuli hän tänne itse ottamaan asiasta selkoa. Hän tapasi everstin pari päivää hänen vaimonsa kuoleman jälkeen ja he vannoivat yhdessä — setä vannoo niin että sitä on hauska kuulla — kostavansa Ventnorille ja pesevänsä puhtaaksi Anstrutherin nimen olkoonpa tämä sitten elävä tahi kuollut. Vanha poika raukka, hän itki kuin lapsi pyytäessään veljenpojaltaan anteeksi. Se oli oikein liikuttavaa! Voin sanoa teille —."
Playdon oli etsivinään nenäliinaa taskustaan.
"Kas niin, kerro nyt, muuten käy hullusti!" huudahti ensimmäinen luutnantti.
"Odottakaa! Niin. Costobell päästi vihdoin Ventnorin sillä tiedolla, että Anstrutherin tuomio oli sotaoikeudessa peruutettava ja että hän pian saisi kapteenin valtakirjansa ja hänen ratkaistavakseen jäisi, vedetäänkö hänen armonsa sotaoikeuteen."
"Mitä miss Deane teki?"
"Hän riippui Anstrutherissa kuin itkevä enkeli ja kun Ventnor oli mennyt, suuteli hän kaikkia. Ei — tarkoitan: isäänsä, Anstrutheria ja paksua setää. Onnettomuudeksi en minä ehtinyt mukaan."
* * * * *
Saavuttuaan hotelliin kertoi Anstruther sir Arthur Deanelle ja sedälleen saaren rikkaista kultasuonista.