He olivat joutuneet maihin saaren lounaiselle rannalle. Lukuunottamatta palmupeittoisten koralliriuttojen muodostamaa lagunia, oli saarella kaaren muoto, jonka molemmat kärjet olivat toisistaan noin kolmen neljäsosa mailin päässä.
Keskellä kohosi saari melkoisesti, noin 150 á 200 jalkaa. Ylängön keskipaikoilla oli korkea vuori, joka näytti muodostavan luoteeseen päin jyrkän seinän. Kaakkoispuolella oli mereenpistävä kallionkieleke. Merimies kulki ensiksi luoteeseen, sillä se suunta näytti sopivimmalta pikaiseen tutkimiseen.
Hän ei hämmästynyt huomatessaan kukkulan päättyvän jyrkkään kallioseinään, joka kohosi uhkaavana ympäröivän vehreyden keskeltä. Tätä kallioseinää vastapäätä, kapean maakappaleen eroittamana, oli toinen kukkula, joka oli aivan paljas ja halkeillut tavalla, joka muistutti salamaniskuista.
Jenks vihelsi itsekseen. "Jupiterin kautta!" sanoi hän. "Saari on tuliperäinen ja mineraalirikas!"
Kukkuloiden välillä olevaa maata peittivät harvaan kasvavat puut, joiden nimeä hän ei tiennyt, mutta jotka muistuttivat ebenholtsia ja seedriä. Joukko kantoja ilmaisi täällä käytetyn kirvestä, vaikkakaan ei äskettäin.
Hän laskeutui laaksoon ja kiipesi erästä puuta ylös. Kuten oli odottanutkin, kohtasi hänen katseensa sinisen meren puolen mailin päässä.
Tultuaan alas aloitti hän järjestelmällisen etsinnän. Ihmiset olivat olleet täällä. Oliko täällä kenties talo? Kohtaisiko hän yht'äkkiä jonkun malaijin — tahi kiinalaiserakon?
Vuoren juurella kasvoi pisanki-, pähkinä- ja kookospuita.
"Tässä on ainakin hiukan vaihtelua ruokalistaan", mutisi hän.
Taitettuaan saagopalmusta paksun oksan, raivasi hän tieltään puita ja oksia saadakseen selville syyn tähän runsaaseen kasvullisuuteen. Oksat ja pensaat peittivät lähdettä — uhkasivat suorastaan ensimmäisellä myrskyllä sen tukahduttaa.