"Muistatte?" sanoi tyttö. "Te olette siis jo kerran ennenkin olleet tässä maailmanosassa?"
"En, tarkoitan lukeneeni niistä."
Kahdesti puolen tunnin kuluessa oli hän lyhyesti torjunut henkilökohtaiset tiedustelut.
"Osaatteko käyttää revolveria?" kysyi merimies.
"Kyllä, isäni on minulle sen opettanut. — Hänen mielestään jokaisen naisen on tarvittaessa kyettävä puolustamaan itseään."
"Mainiota! Nyt, miss Deane, on teidän koetettava nukkua pari tuntia. Aion tarkastaa kappaleen rantaa saaren molemmilta puolin. Jos haluatte jotain, niin laukaus on merkkinä."
"Olen hyvin väsynyt", tunnusti tyttö. "Mutta te?"
"Oh, kaikki on all right. Olen aivan reipas — tarkoitan, etten voi nukkua ennen yön tuloa, enkä ennenkuin olen kiivennyt tuolle kukkulalle ja saanut yleissilmäyksen valtakunnastamme. Haluan saada paremman asunnon kuin meillä nyt on."
Jos Iris olisi ollut vähemmän väsyksissä, olisi hän ehkä pannut merkille levottomuuden ja epäluulon merimiehen äänessä. Mutta hiekalle levitetyt lehdet, joiden päällä hän loikoi, olivat hyvin houkuttelevia. Hänen silmänsä sulkeutuivat, hän asettui niin mukavasti kuin taisi ja nukahti.
Mies katseli häntä hetken, muutti revolverin niin, ettei hän unissaan voinut vahingoittaa sillä itseään, mutta herätessään huomaisi sen heti, veti öljylakin silmilleen ja lähti.