"Kuinka? Aiotteko uida?"
"En", vastasi Jenks hymyillen. "En aio uida — ja kesken kaiken, miss
Deane, teidän on oltava varovainen liikkuessanne meren läheisyydessä.
Nykyään on lagunissa paljon haikaloja. Olen varma, että voin mennä
sinne riuttoja myöten, nyt on laskuvesi ja myrsky on asettunut."
"Haikaloja!" huudahti Iris värähtäen. "Millaisia kauheita yllätyksiä tällä pikkusaarella onkaan!"
"On parasta palata nyt, miss Deane. Täällä on pureva tuuli."
He poimivat ruokailuaan varten muutamia hedelmiä ja saapuivat ilman seikkailuja luolaan. Tuli sytytettiin ja Iriksen ryhtyessä ruuanlaittoon kaatoi merimies muutamia nuoria puita. Hän tarvitsi paaluja ja nämä olivat juuri sopivan kokoisia. Senjälkeen raahasi hän rannalta pienemmän öljyvaatteen ja asetti sen luolan suulle siten, että se peitti täydellisesti sisäänkäytävän, vaikkakin läpäisi valoa ja ilmaa.
Hän oli niin kiintynyt työhönsä, että kiinnitti vähän huomiota Irikseen, mutta tunsi käristetyn kinkun tuoksun. Hän oli nostamassa paria raskasta kiveä purjekankaan painoksi, ettei se tuulessa liehuisi, kun tyttö huusi häntä.
"Ettekö halua pestä käsiänne ennenkuin syömme päivällistä?"
Jenks ojentautui ja katsoi häneen. Hänen kasvonsa ja kätensä loistivat.
Muutos oli niin suuri, että merimies näytti suorastaan hämmästyneeltä.
"Olen oppivainen oppilas", huudahti tyttö. "Kuten huomaatte, alan oppia auttamaan itseäni. Olen tehnyt maljakonkannesta ämpärin kiinnittämällä sen reunoihin nuorakorvat. Vadinkansi ja suuri lehti toimittavat käsienpesuastian ja pyyheliinan virkaa. Olen pessyt tinapikarit ja veitset, ja katsokaa — tässä on minulla aarre." Hän piti ylhäällä pientä metallilamppua.
"Mistä ihmeestä löysitte sen?" huudahti hän.