Side oli pian laitettu ja he palasivat riutalle. Kun Iris nyt kiipeili yli epätasaisten kivien ja kallioiden, hämmästyi hän sitä notkeutta ja rohkeutta, jota oli osoittanut kulkiessaan samaa tietä äskettäin. Silloin hyppäsi hän kiveltä kivelle pelottomalla varmuudella. Tällä kertaa nosti Jenks hänet kanavan yli.
"Tässäkö te kaaduitte?" kysyi merimies hellästi.
"Niin. Mistä sen arvasitte?"
"Luin sen silmistänne."
"Olkaa kiltti, älkääkä lukeko minun silmistäni, vaan katsokaa omillanne mihin menette."
"Teen sen ehkä myöskin."
He seisoivat sen kanavan maanpuoleisella laidalla, jossa Jenks oli taistellut mustekalan kanssa. Musta väri, jota hyökkääjä oli ruiskuttanut kärsiessään tappion, alkoi vähitellen kadota.
"Mitä aiotte tehdä tuotuanne niin suurin vaikeuksin minut tänne?" kysyi Iris. "Olisi mieletöntä koettaa kahlata uudelleen yli. Siellä missä näitä petoja on yksi, on kyllä useampiakin."
Jenks hymyili. "Siitä syystä olen juuri ottanut sorkkarautoja mukaani.
Jos istutte hetken tässä, niin on kaikki selvillä."
Hän kaivoi toisen sorkkaraudan lujasti kiinni koralliriuttaan. Päät köydestä, joka oli viety puussa olevan väkipyörän ympäri, olivat siinä, johon tyttö oli ne taistelun jälkeen heittänyt. Hän kiinnitti ne rautaan, kiersi laudankappaleella tiukalle ja muodosti niistä sillan, jota myöten hyvin saattoi vetää tavaroita.