"Kuten näette", sanoi mies, "olette te säikäyttäneet jokaisen mustekalan monen mailin piirissä karkuun."
Nousuvesi oli kääntynyt; muutaman minuutin kuluttua olisi osa riuttaa veden alla. Kiväärilaatikon kantaminen saarelle oli aivan mahdotonta ja Jenks teki nyt sen, joka olisi säästänyt, aikaisemmin suoritettuna, häneltä koko joukon työtä ja vaivaa. Hän särki laatikon ja huomasi aseiden olevan hyvässä kunnossa.
Hän tarkasti puolitusinaa ja pani ne syrjään. Senjälkeen laittoi hän laivanpirstaleista pienen lautan ja sitoi sille kiinni teelaatikon, jauhotynnyrin, rikkinäisen salongintuolin ja muuta pikkutavaraa, jota saattoi tarvita. Hän vältti vesillelaskemisvaikeudet rakentamalla lautan aivan lähelle vesirajaa. Kun kaikki oli valmiina, kohotti nousuvesi lautan, johon oli sidottu vahva köysi, ja kuljetti sitä rantaan päin. Sitten otti merimies olalleen neljä kivääriä, pyysi tytön tekemään samoin kahdelle jälelle jääneelle, ja ohjasi lauttaa nuorasta sopivaan paikkaan.
"Teidän kuljettaessanne tavaroita maihin, menen minä valmistamaan päivällistä", ilmoitti Iris.
"Mutta olkaa varovainen, ettette nyrjäytä jalkaanne uudelleen."
"Sitä kyllä olen. Nilkkani muistuttaa siitä joka askeleella, jonka otan."
Sill'aikaa kun Jenks sai tavarat maihin, oli Iris valmistanut päivällisen. Se oli keittotaidon uusi riemuvoitto. Munat olivat paistettuja!
"Minulla on vakava aikomus keittää kokonainen kinkku", sanoi tyttö.
"Onko teillä mitään aavistusta, kuinka kauan sellaista on keitettävä."
"Neljännestunti jokaista puoltakiloa kohti."
"Mainiota! Mehän emme voi mitata painoa emmekä aikaa."