"Te olette väsynyt", sanoi tyttö. "Haluatteko tupakoida?"
Jenks otti esille piippunsa ja tupakkansa, mutta hänen oli vaikea käyttää oikeaa kättään, jota särki kauheasti.
Myötätunnosta huudahtaen hypähti tyttö ylös ja pyysi saada hoitaa hänen sormeaan. Hän sitoi sormen konjakkiin kastetulla liinarievulla. Sitten tarttui hän miehen tupakkapurkkiin ja piippuun.
"Älkää pelätkö", sanoi hän nauraen. "Olen täyttänyt isäni piipun monta kertaa. Kesken kaiken, te tulette varmasti pitämään isästäni, kun opitte hänet tuntemaan. Hän on paras ihminen minkä tunnen."
"Te olette siis hyviä ystäviä."
"Hyviä ystäviä! Hän on ainoa ystävä mitä minulla maailmassa on."
"Mitä? Onko se totta?"
"Täydellisesti! Minä en luonnollisesti koskaan unohda kuinka paljosta minun on teitä kiittäminen, mr Jenks. Ja minä pidän myöskin teistä tavattomasti, vaikka te välistä olette niin — niin tuima minua kohtaan."
"Rakas lapsi!" mutisi merimies nähtävästi omissa ajatuksissaan. "Vain niin, minä olen mielestänne tuima?"
"Niin, oikea karhu, silloin kun te läksytätte minua! Te voitte olla oikein hauska kun haluatte ja unohdatte huolenne. Mutta minkävuoksi kutsutte minua lapseksi. Kuinka vanha te olette, mr Jenks? Minä täytin joulukuussa kaksikymmentä."