Huolellinen tutkimus vahvisti ensimmäisen olettamuksen.
"Täällä on siis hyvin paljon rahaa?" sanoi Iris hetken kuluttua.
"On, hyvin paljon."
"Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse tulla erimielisiksi jaon suhteen.
Siitä riittää meille molemmille."
"Aivan varmasti. Voimmepa antaa hiukan ystävillemmekin."
Se aika, jolloin Jenksin oli tapana kiivetä Näköalavuorelle, lähestyi. Hän tarttui kivääriin ja kirveeseen sekä lähti. Iris asetti teeveden kiehumaan, ja tahtoen saada enemmän polttoaineita, meni rannalle, jossa rikkirevityn kirjeen palaset olivat hajallaan.
Hän oli elävöitynyt kunniallisuus, mutta ei vielä ole syntynyt naista, joka olisi voinut kääntää katseensa kirjeestä. Hän sattui eräällä liuskalla näkemään oman nimensä.
"Vai niin, se oli aiottu minulle!" huudahti hän tarttuen liuskaan ja silmäillen sitä tutkivasti. Ei mistään hinnasta maailmassa olisi hän ryhtynyt poimimaan liuskoja ja koettamaan liittää niitä yhteen. Mutta ne kiinnittivät hänen mieltään ja nyt, lähempää katsoen, näki hän palan, johon oli kirjoitettu: "— Minä rakastan teitä!"
Nämä kaksi palaa näyttivät sopivan erinomaisesti yhteen. Mutta kolmannessa oli samat sanat: Minä rakastan teitä! — Hän ei halunnut nähdä enempää eikä edes kääntänyt lappuja, jotka olivat pudonneet maahan kirjoitettu puoli alaspäin.
Hän aukaisi puseronsa kauluksen ja otti esille pienen kultamedaljongin, jossa hänen vanhempiensa kuvat olivat. Sinne asetti hän nuo kolme merimiehen kirjeen palasta, joiden sisällys oli hänelle kallis.