"Kyllä, luulen laskeneeni oikein", vastasi mies. "Sirdaren upposi 18 päivä maaliskuuta ja nyt pitäisi siis olla ensimmäinen toukokuuta."
"Vapun päivä!"
"Niin, menemmekö iltapäivällä Hurlinghamiin?"
"Joskus, sitä ajatellessani, tuntuu aika yhtä monelta vuodelta, mutta kun minulla on kiire, kuluvat päivät kuin tunnit."
"Mahtaa olla hauskaa kun on niin mukautuva luonne."
"Tietysti. Koettelen sovitella aikaa teidän pahantuulenne mukaan."
Iris pani kädet kupeille ja katseli Jenksiä melkein nenäkkäästi.
Nykyisin olivat he erinomaisia ystäviä.
Yksi ainoa kysymys jäi ratkaisematta — Iriksen varustaminen vaatteilla. Hänen ja merimiehen yhteinen nerokkuus ei riittänyt hamppuköydestä valmistamaan oikeata ompelulankaa. Se oli liian myhkyräistä ja epätasaista. Jenks koetti puunsäikeitä, linnunhöyheniä, kaikkea, mitä keksiä saattoi, ja olisi ehkä onnistunutkin, jos olisi saanut jatkaa muutamia viikkoja.
Sitä mukaa kuin päivät kuluivat, tuli asia yhä sietämättömämmäksi ja molemmat tarkastelivat usein vaieten sitä miesten vaatteiden paljoutta, joka heillä oli. Takkien ja liivien suhteen ei tietysti ollut mitään vaikeuksia. Iris oli jo kauan aikaa kantanut näitä osia laivan lääkärin puvusta, mutta muun suhteen.
Eräänä muistettavana päivänä teki Iris ratkaisevan päätöksen. Jenks oli tavallisuuden mukaan kiivennyt Näköalavuorelle. Hän tuli takaisin tuoden uutisen, että hän luuli — ei tosin ollut ihan varma, mutta muutamat merkit osoittivat — lännessä olevan kaukaisen saaren luona näkyvän savua höyrylaivasta.