Hyvä tavaton, sehän on kauheampi kuin osasin aavistaakaan, ajatteli tohtori ja häntä puistatti, sillä tyttö näytti hänen mielestään riikinkukolta ja uusi puku oli vastenmielinen, ruma ja epäkäytännöllinen.
Puku oli sinistä kangasta, jossa vaalea ja tumma väri kihtasivat sen mukaan, miten valo lankesi. Hame oli kaksiosainen: ylempi osa oli vedetty niin tiukasti taakse, että käveleminen oli hankalaa, alaosaan oli taas poimutettu niin mahdottomasti kangasta, että se aivan pursui sekä edestä että takaa. Juuri vyötärön alapuolelle oli taakse rypytetty paljon kangasta ja huipulla komeili upea nauharuusuke. Pieni jakku oli samasta kankaasta. Korkea röyhelöinen kaulus kiersi kaulaa, mutta edestä jakku oli leikattu avoimeksi, niin että pitseille ja medaljongille jäi tilaa. Puku oli ripsujen, poimujen ja nauharuusukkeitten peitossa niin että päätä pyörrytti, kun ajatteli sitä suunnatonta työn ja tarvikkeiden tuhlausta, mitä siihen oli uhrattu.
Korkea samettihattu, jossa oli kimppu punaisia ruusuja ja upea sulka, oli asetettu toiselle korvalle ja kiharat palmikoitu taakse sykkyräksi. Korkeakorkoiset kengät pakottivat ryhdin etukumaraan, ohut puuhka kahlehti käsiä ja pilkullinen harso oli kietaistu niin tiukasti kasvoille, että se painoi silmäripsiä.
— Nyt hän on sen näköinen kuin muutkin tytöt, ja tuollaisena minä katselen häntä mielelläni, kuuli tohtori Clara-rouvan sanovan tyytyväisenä.
— Tosiaan muodikas nuori nainen, mutta kuinka ollakaan, minä kaipaan pikku Roseani. Minun aikanani lapset puettiin lasten tavalla, vastasi Plenty-täti katsoen levottomasti silmälasiensa yli, sillä hän ei voinut kuvitella, että tuo olento juoksisi hänen asioillaan tai täyttäisi talon lapsellisella ilollaan.
— Ajat ovat muuttuneet sinun päiviesi jälkeen, tätikulta, ja kestää kauan tottua uusiin oloihin. Mutta sinä, Jessie, pidät varmaan tästä puvusta enemmän kuin niistä mekoista, joita Rose on koko kesän käyttänyt. Myönnä pois, että pidät siitä, sanoi Clara-rouva toivoen kiitosta työstään.
— Clara kulta, ollakseni täysin rehellinen minun täytyy sanoa, että puku on kauhea, vastasi Jessie-rouva niin suorasukaisesti, että Rose pysähtyi hätkähtäen.
— Oikein, oikein, kuului ovensuusta syvä basso, ja naiset säpsähtivät, sillä he ymmärsivät vihollisen päässeen linnoitukseen.
Rose punastui hatunlieriään myöten ja tunsi näyttävänsä pähkähullulta. Clara-rouva kiirehti selittämään:
— En toki odotakaan, että sinä pitäisit siitä, Alec, mutta sinä et toki ole pätevä arvostelemaan, mikä sopii nuorelle tytölle. Siksi olen ottanut itselleni vapauden hankkia tämän sievän kävelypuvun Roselle. Tietenkään hän ei pidä sitä jos vastustat, sillä olemmehan luvanneet että saat menetellä vuoden ajan tyttöraukan suhteen niin kuin ikinä haluat.