— Kävelypukuko tuo on? kysyi tohtori tyynesti. — Ei ikinä olisi osannut arvata, että joku pystyisi tuossa puvussa kulkemaan jonnekin. Kävele nyt tuossa lattialla, Rose, ja näytä minulle miten se toimii.
Rose koetti kävellä reippaasti, mutta hameen helmat olivat tiellä ja sen yläosa niin ahdas, ettei voinut ottaa kunnon askelia; sitä paitsi hän ei voinut korkeilta koroiltaan seisoa suorana.
— Minä en ole vielä tottunut tähän, hän sanoi potkaisten ärtyisästi laahustaan kun kääntyi ympäri.
— Jos vihainen koira tai pillastunut hevonen tulisi sinua kohti, voisitko juosta pakoon? kysyi tohtori silmissään veitikkamainen pilke, kun hän katseli koreaa hattua.
— Tuskinpa, mutta voinhan koettaa, sanoi Rose ja lähti juoksemaan huoneen toiseen laitaan. Kengänkorot tarttuivat maton nukkiin, hattu lensi päästä ja hän heittäytyi tuolille nauraen niin tarttuvasti, että kaikki Clara-rouvaa lukuun ottamatta yhtyivät iloon.
— Minun täytyy sanoa, että kävelypuku, jossa ei voi kävellä, ja talvipuku, joka jättää kaulan, pään ja jalat alttiiksi kylmälle ja kostealle, ei vastaa tarkoitustaan, Clara. Eikä se ole edes kaunis, sanoi Alec-tohtori auttaessaan Rosea irrottamaan harson ja lisäsi hiljemmin: — Tämä vasta on terveellinen silmille. Pian näet kaikkialla pilkkuja, olipa tämä silmilläsi tai ei, eikä aikaakaan, niin saat mennä silmälääkäriin.
— Vai ei kaunis! huudahti Clara-rouva kiivastuen. — Tuosta näkee, miten sokeita miehet ovat. Kangas on parasta silkkiä ja kamelinkarvaa, strutsinsulat aitoja ja kärpännahkapuuhka kallisarvoinen. Mikä voisi olla tyylikkäämpää nuorelle tytölle?
— Minä näytän sen, jos sinä, Rose, menet huoneeseesi pukeutumaan. Siellä ovat vaatteet valmiina, kuului tohtorin vastaus suoralta kädeltä.
— Alec, jos se vain on Amelie Bloomerin tyylinen housumekko, niin minä panen vastalauseeni. Sellaista sinulta kyllä voi odottaa, mutta minä en voi sietää, että kaunis lapsi uhrataan sinun hulluille terveysihanteillesi. Lupaa minulle, ettei se ole Bloomer, vaikeroi Clara-rouva ristien epätoivoissaan kätensä.
— Ei ole.