— Luojan kiitos. Ja helpotuksesta huoahtaen Clara-rouva alistui lisäten surullisesti: — Minä toivoin, että hyväksyisit tämän puvun, sillä Rose-parkaa on kiusattu kyllin kauan kauheilla vaatteilla, jotka pilaisivat maun keneltä tahansa.
— Sinä sanot, että minä olen kiusannut tyttöä, ja sitten teet itse hänestä tuommoisen avuttoman linnunpelätin, vastasi tohtori osoittaen pientä muotinukkea, joka kiiruhti pois näkyvistä minkä hameiltaan pääsi.
Kohauttaen olkapäitään Alec-tohtori sulki oven, mutta ennen kuin kukaan ehti lausua sanaakaan, hänen tarkka silmänsä keksi esineen, joka sai hänet rypistämään kulmiaan ja kysymään suuttuneena:
— Mitä ihmettä? Aioitteko te todella viekoitella minun tyttöni pitämään noita kapineita?
— En aikonut tyrkyttää niitä väkisin, mutisi Clara-rouva pyyhkäisten pienet korsetit piiloon syyllisen näköisenä. — Toin ne vain koeteltaviksi, sillä Rosesta tulee aika paksu, ellei niitä pian ruveta käyttämään, hän lisäsi haikealla äänellä, joka suututti tohtoria vielä enemmän, sillä hänestä korsetit olivat kauheinta mitä ajatella saattaa.
— Vai paksu! Luojan kiitos, hän on viime aikoina vahvistunut kovasti. Hän saa kehittyä edelleenkin vapaasti, sillä luonto tietää paremmin kuin korsetintekijä millaiseen muottiin nainen on valettava, enkä minä halua estää sitä. Clara hyvä, oletko sinä kadottanut järkesi, kun tahdot puristaa kasvavan tytön tuollaiseen pakkopaitaan?
Ja äkillisellä liikkeellä tohtori tempasi pahennusta herättävät korsetit sohvatyynyn alta ja levitteli niitä kauhuissaan aivan kuin olisi löytänyt jonkin muinaisajan kidutusvälineen.
— Älä ole mahdoton, Alec. Ei niissä ole mitään piinallista, sillä tiukat eivät enää ole muodissa, ja nykyään me käytämme vain kauniita mukavia liivejä. Lapsetkin tarvitsevat kankeita liivejä tukemaan heikkoa selkäänsä, puolusteli Clara-rouva tarmokkaasti.
— Minä tiedän sen, ja siksi noilla pikku raukoilla onkin huono selkä kuten heidän äideillään ennen heitä. Turhaa siitä on väitellä, enkä minä väittelemään rupeakaan; sanon vain kerta kaikkiaan, että jos näen korsetit Rosen lähettyvillä, heitän ne oikopäätä tuleen.
Hänen puhuessaan korsetit olivat jo matkalla kohti tuhoaan, mutta
Jessie-rouva tarttui hänen käteensä iloisesti huudahtaen: