— Mitä ihmettä sinä puhut! Anna minun katsella vähän tuota kirjaa, pyysi Clara-täti ja tutki nyt varsin kunnioittavasti malleja, sillä jos kerran hienostunut rouva Van Tassel käytti noita 'kauheita kapineita', ei hänenkään sopinut suhtautua niihin ennakkoluuloisesti.
Alec-tohtori katsoi Jessie-rouvaan ja molemmat hymyilivät, sillä Jessie tiesi salaisuuden etukäteen ja se oli tavattomasti huvittanut häntä.
— Minä arvasin, että se auttaisi, sähkötti tohtori. — Minä en jäänyt odottamaan, miten rouva Van suhtautuisi asiaan, ja niinpä minäkin kerran olen muotiasioissa edellä Claraa. Minun väljä pukuni on jo valmis, ja saat ennen pitkää nähdä minut pallosilla Rosen ja poikien kanssa, vastasi Jessie-rouva.
Sillä aikaa Plenty-täti oli tarkastellut Rosen asua, sillä tyttö oli heittänyt pois hattunsa ja takkinsa ja esitteli paraikaa innokkaasti alusvaatteitaan.
— Katsos, täti, kaikki kirkkaanpunaista flanellia! Iloisen värinen pikku alushame ja pitkät sukat, hurjan lämpimät! Febe ja minä olimme kuolla nauruun, kun minä pukeuduin, mutta minusta nämä vaatteet ovat kauhean mukavat. Kaikki on käytännöllistä, ei vöitä eikä nauhoja, voi olla vapaasti ja huoletta. Minä haluan olla siisti, mutta hienoja ja koreita pukuja täytyy aina varoa ja siihen väsyy. Sano, täti, pidäthän tästä. Minä olen päättänyt pitää, vaikkapa vain sedän mieliksi, sillä hän tietää terveydestä enemmän kuin kukaan, ja pukeutuisin vaikka säkkiin jos hän niin käskisi.
— En toki käske mitään, Rose. Mutta mieti tarkkaan, vertaa pukuja ja valitse sitten se, josta pidät enemmän. Minä jätän ratkaisun sinun terveen järkesi varaan, vastasi Alec-tohtori tuntien voittaneensa pelin.
— Tietysti minä otan tämän. Tuo toinen on muodikas ja kieltämättä sievä, mutta se on hankala ja minä olisin siinä kuin kävelevä nukke. Olen tädille hyvin kiitollinen, mutta pidän tämän jos vain saan.
Rose puhui sävyisästi, mutta päättävästi, vaikka katsoikin kaihoisasti toista pukua, jonka Febe oli tuonut arkihuoneeseen. Clara-täti huokasi, tohtori hymyili ja sanoi herttaisesti:
— Kiitos, ystäväni! Lue nyt tämä kirja, niin ymmärrät miksi pidän tätä tärkeänä. Jos tahdot, alan opettaa sinulle ihan uutta ainetta; puhuit siitä eilen, ja se on paljon tärkeämpää kuin ranska ja taloudenhoito.
— Mitä se on, setä? kysyi Rose ottaen kirjan, jonka Clara-rouva pettyneenä oli heittänyt kädestään.