Vaikka Alec-tohtori oli nelikymmenvuotias, ei hän ollut vielä unohtanut poikamaista kiusoittelunhaluaan, ja ylpeänä voitostaan hän ei voinut vastustaa kiusausta härnätä hieman Clara-rouvaa. Siksi hän vastasi puoliksi vakavana, puoliksi leikillään:
— Terveydenhoitoa, Rose. Etkö haluaisi opiskella lääketiedettä, että olisit valmis jatkamaan ammattiani, kun minä sen jätän? Jos sinua haluttaa, pengon huomisaamuna esille vanhan luurangon, jota itse aikoinani tutkin.
Tämä oli Clara-rouvalle liikaa, hän sanoi äkkiä hyvästit ja poistui, ja hänen mielessään myllersivät rouva Van Tasselin uusi puku ja Rosen uudet opinnot.
19
VELI LUURANKO
Rose oli suostunut setänsä tarjoukseen, Myra-täti huomasi sen parin kolmen päivän kuluttua. Hän tuli aamulla pistäytymään ja kuullessaan puhetta kirjastosta avasi oven, mutta sulki sen samassa kauhistuneena. Tohtori riensi kysymään mikä oli hätänä.
— Vielä sinä kysyt! Tuo pitkä kapea laatikko on niin ruumisarkun näköinen, etten voinut muuta ajatellakaan, ja tuo kauhea kapine tuijottaa minua, vastasi Myra-rouva osoittaen luurankoa, joka roikkui kattokruunusta ja hymyili ystävällisesti läsnäolijoille.
— Tämä on lääketieteellinen korkeakoulu, johon naisilla on vapaa pääsy. Astukaa sisään, hyvä rouva, ja liittykää opiskelijain joukkoon, jos tahdotte tuottaa minulle sen kunnian, sanoi Alec-tohtori ja kumarsi kohteliaasti vieraalleen.
— Tule, täti, tämä on aivan suurenmoista! huusi Rose ja hänen kukoistavat kasvonsa hymyilivät ja nyökyttivät iloisesti luurangon kylkiluitten välitse.
— Mitä ihmettä sinä teet? kysyi Myra-täti heittäytyen tuolille ja tuijottaen kauhuissaan Rosea.