Tohtori auttoi Rosen laivan kannelle, ja tyttö sai ilokseen pistää uteliaan nenänsä joka soppeen, mutta hän oli samalla alituisesti vaarassa eksyä, rutistua kuoliaaksi tai tulla tuupatuksi mereen.
— Miltä sinusta tuntuisi, jos lähtisimme kiertämään maailmaa tällaisella vanhalla aluksella? kysyi Alec-setä, kun he hetkisen levähtivät kapteenin kajuutassa.
— Tahtoisin kauhean mielelläni nähdä maailmaa, mutta en tällaisessa pienessä, likaisessa ja haisevassa laivarähjässä. Meillä pitäisi olla hieno ja mukava huvialus; Charlie sanoo, että se on oikea tapa matkustaa, vastasi Rose tarkastellen kajuuttaa hiukan nyrpeästi.
— Et sinä ole oikea Campbell, ellet pidä tervan ja suolaveden hajusta, eikä liioin Charlie loistopursineen. Lähdetään nyt maihin, niin saat jutella 'taivaanpoikien' kanssa.
He seikkailivat läpi ison varastohuoneen kurkistellen ihastuneina ympärilleen ja löysivät viimein Mac-sedän ja kiinalaiset sedän yksityishuoneesta, missä oli suloisessa sekamelskassa tavaranäytteitä ja juuri saapuneita merkillisiä itämaisia esineitä.
Rose vetäytyi heti sopivan tilaisuuden tullen nurkkaan, jossa häntä vartioi toiselta puolen posliinijumala, toiselta vihreä lohikäärme. Rose katseli niitä hämmentyneenä, mutta vielä pahemmin hänet sai hämilleen Fun See, joka istui häntä vastapäätä teelaatikolla ja tuijotti sysimustilla silmillään, niin ettei Rose lopulta tiennyt mihin katseensa kääntäisi.
Herra Wang Lo oli vanhanpuoleinen, amerikkalaiseen tapaan pukeutunut herra, ja hänen palmikkonsa oli sidottu sirosti pään ympäri. Hän puhui englantia, jutteli ja touhusi Alec-sedän kanssa aivan kuin kuka tahansa, ja Rose ajatteli, että hän oli vallan epäonnistunut kiinalainen. Fun See sen sijaan oli kiinalainen nyöripohjasannikkaista pagodahattunsa huippuun asti. Yllään hänellä oli koko joukko silkkitakkeja, ja jalassa oli omituiset palmikoidut kengät. Hän oli lyhyt ja lihava ja huojutti ruumistaan hullunkurisesti, hänen silmänsä olivat hyvin kallellaan, kuten Rose sanoi, palmikko oli pitkä, samoin kynnet, keltaiset kasvot turpeat ja kiiltävät; kaiken kaikkiaan hän oli siis sangen tyydyttävä kiinalainen.
Alec-setä selitti Roselle, että Fun See oli tullut länsimaihin opiskelemaan ja osasi solkata englantia vasta muutaman sanan; Rosen tuli olla poikaparalle ystävällinen, sillä tämä oli vielä kovin nuori, vaikka näyttikin lähes yhtä vanhalta kuin Wang Lo. Rose lupasi olla ystävällinen, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka huvittaa omituista vierasta, joka näytti olevan kotoisin seinällä riippuvasta riisipaperimaisemasta ja nyökytti kuin sadun menninkäinen, niin että oli vaikea pysyä totisena.
Kesken Rosen kohteliaan hämmennyksen Mac-setä sattui huomaamaan, kuinka nuoret päätään vaivaten katselivat toisiaan, ja häntä näytti kovasti huvittavan tuo hankala tuttavuudenteko. Hän otti pöydältä laatikon ja antoi sen Fun Seelle sanoen jotain, mistä poika oli selvästi mielissään.
Fun See hyppäsi istuimeltaan ja alkoi kätevästi ja nopsaan purkaa laatikkoa Rosen katsellessa jännittyneenä. Ja kas vain, kääreistä tuli esille teekannu, joka sai Rosen ihastuksesta taputtamaan käsiään, sillä se oli pienen, pullean kiinalaismiehen muotoinen. Kantena oli hattu, kädensijana palmikko ja nokkana piippu. Jalassa oli sannikkaat, jotka oli sidottu varpaiden kohdalta, ja hymy miehen lihavilla unisilla kasvoilla oli niin Funin hymyn kaltainen, ettei Rose voinut olla nauramatta, ja sekös huvitti kiinalaispoikaa.