— Sehän hauskaa! Rose istui miettien mitä setä tarkoitti ja nautti täysin siemauksin vaihtuvista näkymistä.
Mäenrinnettä peittävän vihreän metsän keskeltä pilkotti Tätilä, ja tutut talot reunustivat rannikkoa kodikkaina ja maalauksellisina. Kun käännyttiin niemen ympäri, avautui silmien eteen suuri lahti täynnä aluksia, ja sen takaa häämötti kaupunki, jonka suipot tornit kohosivat korkeammalle kuin iloisten viirien koristamat mastot.
— Tuonneko me menemme? Rose kysyi ihastuneena, sillä hän ei ollut ennen nähnyt vanhaa, vilkasta kaupunkia tältä puolen.
— Sinne. Mac-sedän laituriin on juuri tullut laiva Hongkongista, ja arvelin, että haluat nähdä sen.
— Tietysti haluan! Minusta on hauskaa nuuskia ja penkoa Mac-sedän kanssa tavaramakasiineissa; siellä on kaikenlaista ihmeellistä, ja Kiina kiinnostaa minua aivan erityisesti, koska sinä olet ollut siellä.
— Näytän sinulle kaksi oikeata kiinalaista, jotka ovat juuri tulleet kotimaastaan. Toivotat varmaan mielelläsi Wang Lon ja Fun Seen tervetulleiksi.
— Älä pyydä minua puhuttelemaan heitä, minua rupeaa varmasti naurattamaan, kun näen heidän palmikkonsa ja vinot silmänsä. Minä kiertelisin mieluummin sinun mukanasi.
— Hyvä on. Ohjaapas nyt tuonne laituriin, missä on tuo iso laiva omituisine lippuineen. Se on "Radzha". Mennään sinne, jos vain päästään.
He soutivat laivojen välistä pujotellen syvemmälle satamaan, missä vesi oli tyyntä ja vihreää. Ilmassa leijuvat tuoksut ja laivojen näkymät olivat outoja, mutta Rose piti niistä ja oli todellakin saapuvinaan Hongkongiin, kun he hiljalleen soluivat korkean "Radzan" varjoon.
Laivan ruumasta nostettiin juuri isoja laatikoita ja paaleja, joita rotevat miehet ähkyen ja meluten kantoivat, hinasivat ja kärräsivät varastohuoneeseen, ja satamassa työskenteli iso nostokurki, joka tarttui rautakoukuillaan raskaimpiin esineisiin ja heilautti ne ilmaan, mistä leveä ovi kuin ammottava kita ne nielaisi.