Vähän jälkeen saaren tapahtumien Mac sai auringonpiston ja makasi jonkin aikaa hyvin sairaana. Se tapahtui aivan äkkiä, ja kaikki olivat epätoivoisia, sillä muutamia päiviä pojan elämä oli vakavassa vaarassa. Hän läpäisi sairauden, mutta juuri kun perhe iloitsi hänen parantumisestaan, ilmestyi uusi huoli, joka heitti varjon koko suvun elämään.
Mac-paran silmät tulivat hyvin kipeiksi. Ne olivat aina olleet heikonlaiset, ja kun hän jatkuvasti rasitti niitä liikaa, olivat seuraukset kohtalokkaat.
Kukaan ei uskaltanut kertoa hänelle, miten pelottavia tietoja etevä silmälääkäri oli antanut tutkittuaan perusteellisesti Macin silmät. Poika koetti olla kärsivällinen ja arveli, että muutaman viikon lepo parantaisi vahingon, minkä monen vuoden liikarasitus oli aiheuttanut.
Nyt hän ei saanut katsoakaan kirjaan, ja koska lukeminen oli ollut Macin mieliharrastus, se oli hänelle kova isku. Kaikki olivat valmiita lukemaan hänelle ääneen, ja aluksi pojat ihan kilpailivat tästä kunniasta. Mutta kun viikko viikon perään kului ja Mac oli yhä tuomittu toimettomuuteen puolihämärässä huoneessa, heidän intonsa laimeni ja toinen toisensa jälkeen luopui esilukijan virasta. Tietysti tuo puuha olikin ikävää vilkkaille pojille keskellä loma-aikaa, eikä kukaan moittinut heitä, kun he tyytyivät vain pistäytymään toisinaan sairaan luona, juoksemaan asioilla ja osoittamaan myötätuntoa.
Vanhemmat koettivat parhaansa, mutta Mac-sedällä ei ollut aikaa, ja Jane-täti puolestaan luki niin murheellisella nuotilla, ettei sitä jaksanut kauan kuunnella. Toiset tädit taas olivat vajonneet omiin huoliinsa ja tyytyivät hankkimaan pojille kaikenlaisia herkkuja.
Alec-setä oli hyvin ystävällinen, mutta hän ei voinut omistaa sairaalle kaikkea aikaansa, ja ilman Rosea onneton Kirjatoukka olisi joutunut viettämään aikansa peräti yksin. Mutta Rosen miellyttävä ääni tyynnytti Macia, tytön kärsivällisyys ei loppunut, ja hänellä näytti olevan aina aikaa.
Rose jäi uskollisesti paikalleen, kun toiset karkasivat pois. Tunnin toisensa jälkeen hän istui hämärässä huoneessa; vain kapea valokeila lankesi kirjalle, kun hän luki. Mac loikoi ääneti silmät peitettyinä ja nautti tästä ainoasta ilosta, joka valaisi hänen pimeitä päiviään. Joskus hän oli ärtyinen ja häntä oli vaikea viihdyttää, joskus hän riiteli siitä, ettei lukija voinut syventyä niihin kuiviin kirjoihin, joita hän tahtoi kuulla, ja toisinaan hän oli niin epätoivoissaan, että Rosen oli vaikea sitä kestää.
Näissä koettelemuksissa Rose pysyi kuitenkin lujana ja käytti monenlaisia pikku keinoja ilahduttaakseen Macia. Kun sairas tuskitteli, hän oli kärsivällinen; kun tämä riiteli ja torui, hän ponnisteli urhoollisesti kuivien sivujen yli, ja kun poika antautui tuskan valtaan, Rose lohdutti häntä niin toiveikkaasti kuin tohti.
Mac puhui vähän, mutta Rose tiesi tämän olevan kiitollinen, sillä hän sopeutui sairaan oikkuihin paremmin kuin kukaan muu. Jos hän tuli myöhään, Mac oli kärsimätön; kun hänen täytyi mennä, tämä näytti hylätyltä; ja kun väsynyttä päätä pakotti, Rose viihdytti Macia laulamalla hiljaa vanhoja lauluja, joista isä oli paljon pitänyt.
— En ymmärrä, miten tulisin toimeen ilman Rosea, sanoi Jane-täti usein.