— Onko hän hiljan sanonut mitään?
— Tiedäthän etten ole tavannut häntä. Joko minä aloitan? Tämä näyttää aika jännittävältä.
— Lue jos haluat, minulle on kaikki samantekevää. Ja Mac heittäytyi vanhaan leposohvaan, jossa hän parhaiten saattoi lepuuttaa raskasta päätään.
Rose aloitti oikein vilkkaasti, ja pian oli luettu pari lukua. Hän oli hyvillään, kun osasi lausua vaikeat nimet aivan oikein, ainakaan Mac ei korjannut ainoatakaan kertaa, vaan lepäsi hiljaa, ja Rose luuli hänen seuraavan kiinnostuneena. Mutta kesken mielenkiintoisen luvun Mac keskeytti hänet. Hän hypähti seisomaan polkien jalkaansa rajusti lattiaan ja sanoi käheällä, kiihtyneellä äänellä:
— Lopeta! Minä en kuule sanaakaan siitä mitä luet. Säästä ääntäsi ja vastaa minun kysymykseeni.
— Mitä sinä sitten kysyt? Rose sanoi levottomana, sillä hän aavisti, mitä Mac aikoi.
— Katso minuun, Rose. Minä tahdon tietää jotakin ja sinun pitää vastata minulle.
— Mac kiltti, älä kysy…, pyysi Rose pelästyneenä.
— Sinun täytyy vastata, muuten otan pois suojuksen ja tuijotan aurinkoon niin tiukasti kuin ikinä jaksan. No sanotko vai et? Ja poika kohottautui aivan kuin aikoen panna uhkauksensa täytäntöön.
— Kyllä, kyllä minä vastaan, jos vain tiedän. Mutta älä nyt tee mitään kauheaa, Rose huudahti onnettomana.