Mutta Rosen teki tosiaan mieli lukea kirja loppuun. Siksi hän jatkoi:
— Olen ennenkin lukenut ranskalaisia romaaneja, sinä niitä minulle vielä annoitkin. Luulisin tietäväni mikä on hyvää, enkä välittäisi tästä, jos se on vahingoksi.
Vastaukseksi setä avasi kirjan ja selaili sitä hetken, sitten hän pani kirjan Rosen käteen sanoen rauhallisesti:
— Lue ääneen pari sivua ja käännä samalla. Ennen sinä pidit sellaisesta, koetahan taas.
Rose totteli ja luki sivun verran kääntäen sujuvasti ajatuksen puhtaalle englannin kielelle. Äkkiä hän alkoi hidastella, jätti väliin lauseen sieltä toisen täältä ja pysähtyi lopulta kokonaan, kasvot taas kuin tulen paahtamina.
— No, mikä nyt? kysyi setä, joka oli tarkkaavasti seurannut häntä.
— Muutamia lauseita on mahdoton kääntää, ne turmeltuvat kokonaan, jos yrittää. Ranskaksi niissä ei ole mitään sopimatonta, mutta kankeassa englanninkielisessä asussa ne kuulostavat karkeilta ja tökeröiltä, hän sanoi hiukan närkästyneenä, kun ei kyennyt todistamaan asiaansa oikeaksi.
— Niin, ystäväiseni, jos nuo hienot lauseet eivät sovellu käännettäviksi rehelliselle englannin kielelle, eivät niiden ajatukset liioin sovellu istutettaviksi sinun mieleesi. Tuo luku on tavallaan koko kirjan avain, ja jos sinut olisi taidokkaasti ja taiteellisesti johdettu niin pitkälle — niin alas, tahtoisin sanoa — olisit voinut lukea kirjan huomaamatta sen rumuutta.
Hän pysähtyi ja lisäsi sitten vilkaisten levottomana Roseen, joka yhä oli kumartuneena kirjan yli:
— Lue vain se loppuun jos haluat, mutta muista, tyttöseni, että koskaan emme voi kyllin huolellisesti valikoida millä ravitsemme mielikuvitustamme, tuota kallisarvoista, mutta arkaa aarretta.