— Ei, setä, tämä on… Ja sanomatta kirjan nimeä Rose antoi sen hänen käteensä. Heti kirjan nimen nähdessään setä ymmärsi Rosen ilmeen ja älysi missä 'pahanteossa' tämä oli ollut. Hän rypisti otsaansa, mutta ei voinut olla sitten hymyilemättä; Rose oli niin syyllisen näköinen.
— Mitä pidät siitä? Onko se mielenkiintoinen?
— On kovasti! Olin kuin toisissa maailmoissa ja unohdin kaiken muun.
— No, kovin hyvä ei se maailma taida olla, kun noin pelästyt ja häpeät, kun sinut löydetään sieltä. Mistä tämä on kotoisin? kysyi tohtori silmäillen kirjaa paheksuvasti.
Rose kertoi ja lisäsi sitten hitaasti:
— En lue sitä sitten loppuun. Mutta minä en kyllä ymmärrä miksen saisi, lisäsi Rose miettivästi, sillä hän oli päässyt juuri juoneen käsiksi.
— Ehkä et ymmärrä, mutta tunnet varmasti, sanoi tohtori vakaasti.
Rose istui käsi hehkuvalla poskella ja mietti hetken, sitten hän katsahti setäänsä ja sanoi vilpittömästi:
— Niin tunnenkin, mutta en osaa selittää, tiedän vain, että jotain väärää siinä täytyy olla, koska punastuin ja hätkähdin kun sinä tulit huoneeseen.
— Juuri niin, tohtori nyökkäsi vakavasti, ikään kuin oireet olisivat olleet hänelle mieleen.