— Minä menen kyllä takaisin, jos tahdot. Anna anteeksi! Minä unohdin sen, kun piti panna nämä kamalat kapineet jalkaan. Äiti pakotti, vaikka minä tiesin, että ne tarttuvat kiinni — ihan kuin siirappinekut, hän lisäsi muistaen masentavia, synkeitä hetkiä, jolloin mainittu herkku oli sulanut hänen taskuunsa.
— No mitäs me nyt teemme? kysyi Rose, kun poika lopulta oli päässyt kiusankappaleistaan. — Koska en saanut sitä kirjaa, voin yhtä hyvin leikkiä.
— Minä opetan sinua heittämään palloa. Sinä otat koppia aika hyvin tytöksi, mutta et osaa heittää pennin edestä, vastasi Jamie tallustellen tohveleissa pitkin eteishallia ja veti esiin pallon jostakin säilytyspaikasta.
Tietenkin Rose suostui ja leikki innokkaasti, kunnes hänen nuori kumppaninsa huomautti kohteliaasti, ettei ollut ollenkaan hauska heittää, kun piti koko ajan varoa ikkunoita ja maljakoita, ja että oikeastaan hän lukisi mieluummin sitä kirjaa kapteeni Nemosta ja "Nautiluksesta".
Saatuaan toiveensa täytetyksi Jamie oikaisi pitkäkseen sohvalle ja syöksyi sanaakaan sanomatta "Sukelluslaivalla maapallon ympäri", missä hän viipyi kaksi pitkää tuntia sukulaistensa suureksi mielihyväksi.
Kun Rose näin oli jäänyt vaille sekä leikkitoveriaan että kirjaansa, hän meni olohuoneeseen ja löysi sieltä ranskalaisen romaanin, jonka Kitty oli unohtanut vaunuihin pakettien joukkoon. Asettuen mukavasti mieluisimpaan nojatuoliin Rose luki yhtä hartaasti kuin Jamie tuulen vinkuessa ja lumen tuiskuttaessa ulkona.
Kokonaiseen tuntiin kukaan ei häirinnyt talon kodikasta rauhaa, Plenty-täti oli päivällisunilla yläkerrassa ja Alec-tohtori kammiossaan uurastamassa, niin ainakin Rose luuli, kunnes sedän askelet saivat hänet pudottamaan kirjan ihan saman näköisenä kuin lapsena pahanteosta tavattaessa.
— Pelästytinkö sinut? Vedä toki varjostin eteen, sinähän poltat kasvosi moisessa kuumuudessa. Ja tohtori veti varjostimen takan eteen.
— Kiitos, setä, en huomannutkaan kuumuutta. Puna näytti vain tummenevan varjostimesta huolimatta, ja silmät katselivat levottomina sylissä olevaa kirjaa.
— Onko sinulla "Kirjallinen aikakauslehti"? Tahtoisin vilkaista erästä kirjoitusta, jos lainaisit sitä hetkeksi, sanoi setä kumartuen hänen puoleensa tutkivasti.